Hänkkiä hakemassa

Videokooste loppukesäisestä Affiksen reissusta tulossa, pysykää viritettynä!

Fontainebleau 2013

Päästiin Pääsiäisenä viimein Fontsuun, jee! Ainakin näin Eurooppalaiselle kiipeilijälle tuo hiekkaisen kiven taikametsä on helposti tunnetuin bouldertaivas. Juttua oli siis paljon, nähty, kuultu ja luettu jo kauan ennen kun sinne päästiin. Fontainebleausta alettiin puhua tosissaan varmaan viime syksynä ja taisi olla taas kerran Mika (ota Salla tästä oma osasi kunniasta : ) joka pisti reissun kunnolla alulle ja pakettiin, kiitos! TTNC:n mustavalkoisia(?) värejä oli siis edustamassa moi, Mika ja Salla. Vahvistuksena Pauli “Kofeiini” Sivula, kiipeilyn yleismiesjantunen Montosen Juuso, Fontsun lyhyin blondi Sanni Turunen sekä korkeiden jalkkisten erikoisemäntä Anni Pulkkinen. Parina päivänä mukana pyöri myös paikalliset “Ville” ja “Vänskä”, kysykää Juusolta nimien ranskalaiset versiot : D

Perinteisistä Giteistä poiketen majoituttiin erittäin kivaan ja idylliseen lähiötaloon. Melunissa sijaitsevan talon asukit oli reissussa ja vuokrasivat kaikilla herkuilla varustetun talonsa meille todella halvalla! Ekan päivän perinteisen neppailun jälkeen suunnattiin seuraavana aamuna autot täynnä pädejä ja pähkinöinä poukkoilevia kiipeilijöitä kohti Rocher aux Sabotsia! Vajaan puolentunnin ajomatkan jälkeen paikan hienous alkoi valjeta omien silmien edessä. Parkkikselta viiden minuutin kävely pehmeällä hiekkapohjalla ja sitten sai jo keräilläkin leukaansa. Aivan mahtavan näköstä ja just sopivan kokosta kiveä toisensa perään! Jokaisen ihanasti muotoutuneen mollukan takana tuntui olevan vielä hienompi hiekkakivi! Kimpoiltuamme hetken ympäriinsä asettauduttiin kivan släbin ääreen ja nykästiin se koko porukalla ylös. Fiilis kohillaan!

Parkikselta bouldereille

 Ekan päivän antia

Sen jälkeen huiskittiin yhes koos tai pienemmissä ryhmissä kaikkea mahdollista kivan näköistä ylös. Muistan erään puolivälin kantti-lukotus-mantteli kruksin sisältävän probleeman, jota hinkattiin koko porukalla. Myös erittäin kiva släbi jäi mieleen, hyvää hiippailua. Huomasi muuten että perus släbiangstikin alkoi häipyä kun pääsi kiipeämään maailman parhaita släbejä! Ekan päivän kohokohtiin luotellaan myös Gravitonin (7a) sendi ala Pauli, meitsi ja Mika. Saattaa olla tai olla olematta softi, mutta siisti ihan varmasti. “Ville” näytti meillle hienon betankin mutta päädyin lähettämään reitin korkeimmalla huukilla ikinä ja graniitin kasvattina krimpillä släbin päältä!

Graviton

Rouhin myös jotain toooosi tiukan olosta ylös voitonriemuisena, vilkasin huvikseni topokirjaa, josta löyty greidinä joku vitonen : D Fontsussa nuo vitoset ja helpot kutoset on toisinaan greidattu ihan miten sattuu, suunnilleen kuus bemarista ylöspäin ei tainnu tulla ylläreitä vastaan. Ekan päivän iltana huomattiin myös hiekkakiven kitkan riippuvuus kosteudesta. Aivan helpotkin pätkät muttui ihan mahdottoman tuntuisiksi illaan viilettyä ja kosteuden laskeuduttua.

Eka päivä paketissa

Toisena päivänä suunnattiin niin kiipeilijöiden kuin rekkamiestenkin suosimalle Bas Cuvierin alueelle. Ekaks käytiin vilkaisemassa alueen takaosaa, mutta päädyttiin kuitenkin enimmäkseen kiipeämään pääalueella. Tuolta päivältä muistan monta hienoa reittiä, tosin en nimiä, tarttee varmaan itekin alkaa pitämään päiväkirjaa reissussa! Cuvieristä löytyy myös eka 6a boulder, Marie Rose. Punainen Mari oli tosin sen verran lasittunut että jäi kokeilematta. Eniten aikaa ja yrkkiä tuli käyettyä toiseen klassikkkoon. Corto Maltese (6c+) on kahden muuvin reitti, mutta sisältöä on sitten senkin edestä. Todella monimutkainen eka muuvi gastonoivasta tupla sloupperista erittäin tarkalla jalkojen ja kehon käytöllä toiseen sloupperiin. Muuvin saa yltämään kyllä nopeasti mutta stikkaaminen onkin vaikeampaa. Herkän mätsin ja käsiensiirron jälkeen seuraava ote on kohtuu kahva ja jalat saa kelattua ylös, good times! Mikakin oli älyttömän lähellä monesti! Seuraavalla kerralla : ) Pauli taisi juuri Cuvierissa tavata myös lahtelaisia, jotka sitten samana (tai seuraavana?) päivänä kävivät meitä kämpillä morjestamassa, mukava kaksikko. Hienona kirsikkana kakun päällä Salla tinttasi nilkansa soikeaksi ländätessään pädin reunalle päivän kuuluisalla viimeisellä reitillä, tekevälle sattuu : )

Corto Maltese

Kolmantena päivänä järkevät ihmiset otti lepiä, me Paulin kanssa palattiin Bas Cuvieriin : ) Ekaks kiivettiin kostomielessä Sallan änklefäkker reitti, sen jälkeen siirryttiin edelliseltä päivältä Paulin hampaankoloon jääneen Doctor Jonesin (6b) pariin. Pauli otti muuten mahtavat pannut, kädet lipsahti hyvästä huukista ja parista metristä suoraan selälleen, spottaajana toiminut minä oli valmistautunut ottamaan puolensekunnin päästä lähtevän heiton kiinni : D Pauli veti hetken henkeä ja Tohtori topattiinkin seuraavalla yrkällä, minkä jälkeen olikin päivän pääesiintyjän vuoro. Mika nimittäin vinkkasi melkosen klassikko 7a:n, Holey Moleyn ennen lähtöä cragille. Reitti lähtee ihan mukavasta aavistuksen sloupahtavasta underista low starttina jalat positiivisen släbin smeareilla, ihan corekas asento. Siitä tarkka sokko stattinen veto alaspäin ja oikealle viettävään oikeankäden listaan hieman ristiin. Sen jälkeen yks mun lemppari jalkatekniikoista eli kantapää kompressio plus touhuukki, tuplana tai vaan oikealle jalalle. Siitä mahtavan herkkä vasemman käden siirto väliotteen kautta todelliselle sloupperille. Seuraavaksi päästetään jalat swinggaamaan ja tehdään kaikkensa että näpit pitää, oikealle kädelle saa pikkurillin jammattua aika hyvin sen listan pieneen oikean reunan uraan. Swingistä vasen jalka heitetään huukkiin vasemman käden viereen. Seuraavaksi alkaa kaksioisainen kruksi, vasen käsi viedään ristiin todella liukkaaseen, matalaan ja liian leveään pintsiin. Pintisistä vasemman jalan siirto huukista isoon slouppaavaan pokettiin, oikean jalan tarkka flägi ja oikean olkapään vaikea kääntö oikean käden noston mahdollistamiseksi sloupperiin. Siitä vielä viimeinen ihan kova veto kanttiin, siitä seivikahvaan ja ylös. Löysin siis muuvit lopulta, ja kahdessa limittäisessa osassa kiipesin reitin, mutta hyvät kitkat tuli sinä päivänä myöhään ja kolmen tunnin muuvien etsintä painoi sendiyrkissä liikaa. Mahtava reitti ja palaan sille vielä aivan varmasti joku päivä!

Holey Moley

Seuraavana oli vuorossa eläintarhapäivä, eli siis mentiin kattomaan elefanttia, eli siis Éléphant sektorille : D Taas kerran upeita kiviä hiekkakentällä, kyllä kelpas tepastella kivien välissä. Pari lämppää per naama ja sitten taidettiin keskittyä La Voie Michaudiin (6c) hetkeksi. Katselin siinä sormia teipatessa ja buranaa syödessä (päivä neljä, fontsukipuja) kun Mika ja Pauli yrkkäili reittiä hyvän näköisesti. Beta oli hyvin selvillä, sain ekan heiton kiinni ja kompressio huukkiin tuli nopea ohjeistus Mikalta, sain vedettyä oikean käden keskilinjan yli mätsiin todella viettävään listaan, pikku coretus, oikean käden jatko, vielä pari siirtoa ja seivikahvan kautta ylös. Tuolloin en tiennyt edes reitin greidiä, tuli sitten kivana yllärinä illalla kun käytiin päivän kuvioita läpi, oli siis kovin flashi minulle, skumppaa! Elephantilta löytyy paljon todella hienoja kiviä, erityisesti hurjia haikkareita. Käytiin myös etualueen takana, siltä löyty tiukka 7a:n kattopätkä. Reitti oli hiton lähellä ja kruksi lipsahti kahdesti kiteiden irrotessa sloupperista. Elephantin kivi on erityisen höttöä ja monta reittiä jätinkin välistä rikkoutumisen pelossa, oli siis hieman kostea päivä.

La Voie Michaud

Elephantin tarjontaa

Viidentenä päivänä Salla ja Mika kävi turisteilemassa kolmella jalalla, Juuso, Sanni, Pauli & Anni tsippaili Melunin joen varrella aamupäivällä kun itse nukuin. Jälkimmäisen porukan kotiuduttua mentiin Annin ja Paulin kanssa Rocher Canoniin puolikkaaksi päiväksi. Tuolloin oli reissun kalsein päivä. Just yli nollan ja lumensekaista sadetta. Kiipeily oli taas kivaa mutta fontsukivut oli aika infernaaliset, 1800 mg buranaa oli päiväannos. Kiivettiin circuittia, Anni kukkoili jalannostoillaan, nykäsin jonkun tiukan probleeman yrkällä n+1, fiilisteltiin, nautittiin ja lähettiin kämpälle juomaan kaljaa ja kuuntelemaan Mikan ja Sallan Paarisin keikan antia!

Jomottaa!

Seuraavana päivänä käytiin Petit Boisin alueella. Alkulämpän jälkeen keskityin Mikan ja Paulin kanssa yrkkäilemään kuuluisaa haikkaria, Big Jimiä (6c). Reitissä on todella monta betaa. Itse aloitin “high starttina”, vasen käsi ekasta muuvista isoon todella hyvään pokettiin, jalkojen nosto, siitä tosi herkkä sisään kaato oikein kivasti slouppaavaan kahden-kolmen sormen pystyyn pokettiin. Pienen pienen välipintsin kautta vasen käsi slouppaavaan kahden sormen listaan, muuvi stikkas jos keskisormi meni oikein syvään ja paino tuli hyvin myös etusormelle. Jalkojen noston jälkeen minulta epätoivoinen lukotus tosi huonoon 1,5:n sormen pokettiin, tosi vaikea jalannosto, vasen käsi gastoniin isoon kiteeseen, toppikahvaan heiton sijasta lipsautus gastonista, tonttiin ja pikkupikku revähdys reiteen. Samalla pätkällä Mika poksautti pulleyn, meni kyllä fiilikset vähän, ei tullu yrkkäiltyä enää. Yksi lisäys hampaankolo listaan : ) Loppupäivä naukuteltiin kaikkea kivaa. Sannin ja Juuson löytämiä tasapainouluhommia, yksi ilmava tapaus hirvittävällä toppauksella, yksi erittäin herkkä 6c+ melkein topattiin Annin kanssa. Mahtavaa kiipeilyä taas : )

Herkkää

Tokavikana päivänä turisteilin Mikan, Sallan, Annin ja Paulin kanssa. Kateltiin Fontsun kylää, ostettiin galaksipöksyt, käytiin Napoleonin kämpää kattomassa. Tavattiin töykeä kauppiassetä. Yhytimme aamupäivän kiivenneet Juuson, Sannin ja Vänskän. Teki eetua lepuuttaa kehoa, eihän se mitään auttanu mutta sattu vähemmän hauiksiin kun boulderointi : D Oli idyllistä, komeaa, aakeeta laakeeta, tunnelmallista ja outoa. Kannatti herätä.

Asterix!

Viimeisenä kiipeilypäivänä tintattiin Apremontissa, hieno alue taas, ylläri : ) Tiukka kiipeily alkoi jo painaa, yks pulley, yks nilkka ja hitosti kipeitä lihaksia, jänteitä ja sidekudoksia. Hubailua siis, ei niinkään hikoilua. Yhden käden reittejä, yhden jalan reittejä, kädettömiä reittejä, ihana keli (reissun paras sää, paisto vähän, viileää ja kuivaa). Päivän päätteeksi ostetiin tequilamehut, otettiin ryhmäkuva, fiilisteltiin, vedettiin tequilla mehulla Mikan kanssa autoja siivotessa hyvät nouskarit. Tehtiin ruokaa, niinku muuten joka ilta joku kokkas jotain ällyttömän hyvin kiipeilypäivänän päälle maistuvaa sapuskaa! Taidettiin siivota aamun lähtöä varten, pakattiin, paikattiin paikkoja. Seuraavana aamuna autot kohti Charles de Gaullea, Mika taas hienosti navigoi ruuhkien ohi “taka” kautta kentälle. Pädit ruumaan ja nokka kohti Helsinkiä. Helsinki-Vantaalta suunnattiin ympäri pääkaupunkiseutua ja meitsi kohti Kuopion junaa. Tuntuupa niinku ois vasta tullu Fontsun reissulta, oli kyllä todella nautinnollista : )

Hommat paketissa : )

Katkeran ämmän vesijuoksublogi

Varoitus. Tämä postaus sisältää rehellistä tilitystä.

Vuosi kiipeilyideni osalta alkoi hienosti. Treenasin pitkästä aikaa jotain tavoitteellisesti Anton Johanssonin opeilla ja boulderkeskuksen valmennusryhmässäkin hikoilin. Kokeilin ensi kertaa jääkiipeilyäkin helmikuussa! Kiipeily, erityisesti boulderointi, maistui mansikkamannapuurolta, vaahtokarkeilta, siirapilta ja suklaakastikkeelta.  Ajatukset greidin nostamisesta ja pitkistä kesäisistä ulkosessioista pyörivät mielessä. Pääsiäisen tuleva Fontsun matka jännitti ja innosti treenaamaan.

Minä ja iso käsivarsi keväältä. Luulen, että aamuisin pönttöön ähertämäni tuotos 

on viime viikkoina ollut pelkkää lihasta, sen verran narukäsi olen nyt.

Oikeesti Fontainebleau on sitten ihan paska paikka. Älkää koskaan menkö.

Minä silti menin, seurassa mitä mainioimmassa. TTNC:n Tapani ja Mika, viime kesän Ahvenanmaan reissulta tässä blogissa tutuiksi tulleet Pauli ja Sanni sekä Juuso ja Anni olivat todistamassa MINUN, prinsessa SALLAn kurjaa kohtaloa - nilkan nivelsiteiden revähtämistä. Yhyy!! Kävi niin, että tipuin puolestatoista metristä toisen kiipeilypäivän viimeisellä reitillä ("oota, mä yritän vielä kerran") huonosti kahden päällekkäisen pädin saumakohdan päälle. Rojahdin koko painollani maahan vasemman nilkan jäädessä huonoon asentoon ja taittuessa väärään suuntaan. Huusin, itkin ja kirosin. Tapani piti nilkkaani ylhäällä ja rauhoitteli kun Paulin kylmäpussi sidottiin koipeeni.

Missä oli tämän lajin glamour ja tanssillinen kepeys, joita toisissa blogeissa hehkutetaan? Missä olivat notkeat, liikkuvat jalat ja huiskeat kädet Fontainebleaun bouldertaivaassa? Nopeat, kissamaiset venytykset seinällä hetkeä ennen putoamista, jota ei sitten kuitenkaan tule, kun atleettinen kroppa liimautuu hiekkakiven pintaan kärpäspaperin lailla! En vittu tiiä, oli vaan ärsyttävän läskin perunasäkkimäisen ruhon ja painovoiman kivulias yhteisvaikutus.

Turvonneen nilkan kera käväisin röntgenissä Fontainebleaun sairaalassa. Tukiaismaisen pöhöttyneessä nilkassa ei kuitenkaan luunmurtumia. Loppuloman vietin mm. ostoskärryissä, pyörätuolissa ja metsään kannettuna juoden siideriä pädillä. Vaikka neiti ei enää juuri noussut kiville,  ahkera parasetamolin napostelu piti huolen maksa-arvojen noususta.

Etsi 5 eroavaisuutta. Ignooraa säärikarvat.

Sain apuvälineeksi kyynärsauvat, joilla linkutin reilut 6 viikkoa ennenkuin pystyin auttavasti käyttämään kantapäätä maassa. Nyt kävely on jo lähes normaalin näköistä ja kohtuullisissa annoksissa melko kivutonta. Kuluneet viikot ovat vierähtäneet mukavasti yrityksissä karkottaa kaikki vähäisetkin (kiipeily)kaverit luotani. Vollotukset tyyliin "menkää vaan kiipee, mää jään kotiin syömään banaania", "ai, oli hyvät kitkat? jaa... määpä olin vesijuoksemassa ja juttelin saunassa jalkasienestä yhden mummon kanssa, haluaisitko kuulla lisää" ja "%&%#¤##44%"  ovat olleet tuttuja lausahduksia kypsän henkisen selviytymisprosessini aikana. En tosiaan ole mukava ja herttainen ihminen, joka loukkaantuessaan jaksaa olla yhtä hymyä hela tiden ja käyttäytyä nätisti. En siis odota tämän postauksen kommentteihinkaan hyväätarkoittavia voimahaleja ja tsemppauksia (ois silti kiva saada niitä, sniff yhyy, kun mulla on ollut kuitenkin aika vaikeaa!).

No oikeasti, ortopedin vähättelevä asenne tyyliin "ei sun nilkkavammas nyt kyllä mitenkään erityislaatuinen ole", niin ikään Fontsussa loukkaantuneen Mikan (pulleyrepeämä) antama vertaistuki, mun huono kykyni pysyä maan alimmassa alhossa (tai edes paikallaan) kovin pitkään (ihmisillä on oikeitakin ongelmia), 2 viikon mieletön Kalifornian reissu ja ystävät (niitä on jäljellä vielä muutama!)  ovat pitäneet mut jotakuinkin järjissäni.

 Minä Kaliforniassa nauttimassa rantaelämästä. Oon toi iso harmaa

lankuttaja tuolla takana, joka ei päässyt ihan rantakuntoon

Loppukesästä toivon, että voisin juosta jotakuinkin kivuitta ja tuskailla niiden samojen kivien samoilla ongelmilla kuin aina ennenkin. Nilkan paraneminen jatkuu ja ennusteen mukaan aikaisintaan puolen vuoden kuluttua tapaturmasta nilkka on siinä kunnossa kuin ennen sitä. Ei musta mitään fitnesskissaa taida taikaiskusta kuoriutua esiin tänäkään kesänä mut jospa elämässä ois muutakin antoisaa kuin greidiennätysten tavoittelu (tän videon viimeiset 2 ja puoli minuuttia helpottaa myös vähän ja saa mut tuntemaan yhteenkuuluvuutta suurten kiipeilysankareiden kanssa).

Tapani voisi kirjoittaa vähän kiipeilyllisemmän postauksen Fontsusta kenties? Mies oli kyllä ihan liekeissä siellä ja teki monta älyttömän hienoa nousua. Myös Mika tykitti tosi hienosti loukkaantumiseensa asti. Kuvakooste kenties ainakin oisi paikallaan.

Uusi näkökulma lajiin

Välikevennys : )

ActionCam from Tapani Korhola on Vimeo.

Kokoelma kiipeilyjuttuja, osa 2

Hirmu isot stoorit odottaa sankariaan, joten nämä pari viimeistä päivitystä on sitten näitä kaikkien kivojen pikkujuttujen kertausta. Ulkonahan ne sankarityöt tehdään ja tämä kesä meni tuon graniitin krimppailun kanssa vähän varovaisen puoleisesti kun se sormi napsahti sillon keväällä. Mutta on silti ollut yllättävän antoisaa kränkätä Kuopio hallin boulderia ylös, ristiin ja pystyyn.

Tosin tuli sitä ulkonakin pari kertaa käytyä. Viimeisimpänä mitä mukavin 28.7:n reissu, jonka Salla hyvin sanoiksi ja kuviksi pukikin. Hieman eksoottisempi boulder sessio oli loppukesästä Sierra Nevadan rinteillä!

Onnistuin livahtamaan EAC 2012 konferenssin hulinoilta yhdeksi päiväksi tuonne. Viimeisestä kylästä (Izborista) oli noin puolen tunnin nousu korkeimmalle kivelle jonka kyljessä kävin. Olin niin tohinoissani että otin kuvia ja videota vain ylhäällä ja sieltä alas tulessa, ja kuvat tulee nytkin siis kronologisesti.

Oli muuten jännä se kylä. Sen ylempi puolisko oli jo niin jyrkässä rinteessä että seuraavan talon kivijalka oli käytänössä edellisen talon katon korkeudessa. Kadut kapenivat myös siinä määrin että näinkin harteikas kalpea karpaasi joutui paikoitellen kävelemään poikittain kujia pitkin : ) Oli muuten helppo mennä suunnassa sekasin. Ei ollu turistista sitten minkäänlaista jäljen häivääkään, mikä oli tosi mukavaa Granadan jälkeen.

Ylärinteen viikunaviljelmien jälkeen nousin irtosoralla luistellen ja kallionlohkareiden päällä hyppien melkoisen hikisen taipaleen välimeren auringon kuumassa paisteessa kohti netistä bongaamaani sektoria. Googletetun sivun mukaan paikka olisi oikea helmi pienessä laakson notkelmassa korkealla rinteessä, tosin mainittiin myös paikan olevan kovasti "under developed". Tuo viimeinen nimittäin piti paikkansa, kun en löytänyt minkäänlaisia merkkejä kiipeilijöistä. Mutta bouldereita kyllä löyty, valtavasti. Paikka oli melko hieno muutenkin ja projektia riittäisi älyttömästi : ) Mitään topoja siis paikasta ei ole olemassa, pelkkä X kartassa.

Hiihdin potentiaalisten lohkareiden välissä sopivaa etsien. Tehtävä oli haastava, koska ilman pädiä terävien lohkareiden vuoraama ländi ei oikein houkutellut kiikkumaan negalla, välttelin mieluusti tarvetta kinkata soikealla nilkalla alarinteeseen itsekseni : ) Kiipesin sieltä täältä aina jotain, jos oli vähänkään soraa tai heinää alla. Ihan ekat pikku pikku lämppärit otin videolle, eipä niissä paljon katsottavaa ole, mutta saapahan jotain käsitystä.

Session kruununjalokivi oli tosi hienoa pientä pinnanmuotoa sisältävä todella suuri boulderi, jossa oli laaja, paikoitellen hieman nega feissi. Löysin tämän siis noin kolmen tunnin kohdalla ja olin jo ihan rikki puhki. Tälle toppaamatta jääneelle tapaukselle greidi voisi olla jotain kutosen ja seiskan taitetta. Linja menee hienosti siksakkia ja jalkojen kanssa saa todella kikkailla että käsi muuvit onnistuu. Muuvit oli kyllä mageita, yhdessä kohdassa tulee sellainen pieni kaatuva heitto krimppaavaan gastoniin. Kivessä oli todella killerin karkeaa röpöä ja leikkaavan terävää krimppiä mutta myös uskomattoman sileää kohtaa joista jalat lipsui ennenkuin ehti kissaa sanoa. Myös fleikkejä ja Ceusemaista multi-monopokettia oli tarjolla, ja kaikki tämä yhdellä kivellä!

Sormet oli jo ihan puhki, ei pädiä ja tipahtelusta hellät kantapäät mutta olin jotenki ihan liekeissä yrittämässä loppuun asti. Eihän siitä enää mitään kyllä tullu : ) Ihan viimeisiä räpellyksiä on tuossa videokoosteen lopussa. Paras yrkkä tietenkin uupuu, siinä sain heitettyä jo heelhookin poikasta tuohon vasemmalle, släbimäiselle pinnalle. Siinä kyllä tuli jo äitiä ikävä, selälleen/kyljelleen/käsi edellä putoaminen ahdisti liikaa. Oli muuten päässä ihan eri fiilis kun oli aivan yksin hyvän tovin päässä ensimmäisestäkään ihmisestä. Siinä kun hyppi pari metriä syvien pudotusten yli, välillä semmonen pienen auton kokoinen lohkare hievahti sen päälle/päältä hypätessä ja pari käärmeen nahkaa kivien seasta bongattuani alkoi olla selviytymisvietit aika pinnassa. Siinä jotenkin tutustui itseenä hieman uudella tavalla. Oli siis ennenkaikkea henkisesti aika antoisa reissu.


Paluumatkalla pysähdyin älyttömän janoisena siihen ainoaan pieneen bubin tapaiseen paikkaa joka kylästä löytyi. Espanjassahan siis kukaan ei puhu englantia, varsinkaan muutaman sadan asukkaan Izborin kylän noin 60 v baarimikko. Mutta nou problemo. "Aqua" on yleissana vedelle, Rammsteinin Te Quiero Puta biisistä opin "Más Más" on lisää lisää ja monesta elokuvasta opittulla "Cerveza"lla saa oluen, sitten seteliä tarjoamalla sain laskun, sitten vielä "Graciaksen" kera ovesta ulos ja kaikkia hieman hymyilytti. Seurasin muuten vierestä baarisedän ja kavereiden ilmeisesti poliittista väittelyä. Espanjalaiset huutaa jo puhueassaan ja huutaessaan ne huutaa vielä kovempaa, ja hakkaa tiskiä nyrkillä niin että lasit pomppii, mutta nämä sedät teki senkin jotenkin sympaattisesti. Oli hauska sitä seurata kun ymmärsi noin kolme sanaa ja loput sai arvailla kehon kielestä, siinäkin on joitain aika universaaleja eleitä : D

Izbor from Tapani Korhola on Vimeo.

Olin varsin onnellinen kävellesäni auringon laskiessa valtatien varteen kyytiä odottelemaan.

Mutta se Espanjasta.

Tuoreempana juttuna on mielessä Kalakukkoboulder 2012. Olin siis rakentamassa kisareittejä. Hauskaa oli, ja paljon tekemistä. Loppujen lopuksi olin kymmenestä peräkkäisestä päivästä yhdeksänä Kuopio Halilla. Tehtiin kolmeen pekkaan 30 reittiä, siihen alkuun vielä purku ja Benky talkoot isommalla porukalla ja viimeisenä lauantaina itse kisat ja seuran pikkujoulut. Olin sunnuntaina aika naatti mutta kiipeilyinto sitäkin suurempi.

Ja innosta on sitten saattanut seurata jotain vähän tympeempää. Nyt nimittäin tämä pienten ja isojen niksausten ja poksausten sarja alkaa olla jo tragikoominen. Kertauksena: toukokuussa nivelkapseli repesi nimettömästä, pari kuukautta sitten vasemman hauiksen yläpäähän kehittyi pieni repeämä, viime viikolla selkä niksahti ihan paskaksi, ja nyt kun olen päässyt hallille takasin niin tänään otin niin raakan nykäsyn dynotessani oikealla kädellä openiin että jalkojen svingatessa irti keskarin ja nimettömän jänneradat syvälle ranteeseen asti otti sen verra nokkinsa että kiipeilyt loppu tältä päivältä siihen.

No tuo jänne juttu taitaa olla vaan ärtynyt, toipunee ihan pikkulevolla. Selkä tokeni muutamassa päivässä kun päiväannoksena oli 2600 gramma kipulääkkeitä ja norsunkaato relaksanttia Sirudalia kolme nappia. Haukkaan autto perusteellinen yläkropan hermoratojen aukaisu hierojalla plus reilu viikon lepo. Ja tuo suurin murheenkryyni nimetön alkaa olla jo aika tikissä, oikeastaan maksimi krimpit menee pikkuhiljaa, mutta kipeäksi se kyllä herkästi siitä tulee, mutta tehdessä ei sentään satu enää.

Olen tässä pohtinyt syytä moiseen. Kiipesin ensimmäiset vuodet pääasiassa köyttä, kesäisin boulderia ulkona. Sitten 1,5 vuotta lähes kiipeämättä ja nyt vuosi pelkää bouderia ja joka kerta omaa maksimi projektia. Näin kun sanoiksi pukee niin alkaa näyttää aika selvältä. Kun peilistäkin kattoo niin yläkroppa on timmimmässä kunossa kun ikinä aiemmin. Lihakset on todellakin kehittynyt, nyt menee sellasia yhdenkäden voimamuuveja että oikeen naurattamaan pistää. Mutta jänteet, nivelpinnat ja sun muuthan tunnetusti reagoi hieman hitaammin uuteen stimulaatioon. Eli aloittelijan moka, liikaa voimaa, liian vähän aikaa, sama kun perus kampuslauta reenin aloittavan ongelma.

Ajattelin korjata tilannetta käymällä edes kerran pariin viikkoon Kuopion köysipaikassa, se on susipaska mutta jos kroppakin on niin eipä tässä muuta voi. Plus sitten boulderilla vaikka yksi reenikerta viikosta otan naksun greidiä alemmas ja toistan mahdollisimman hyvällä tekniikalla reittejä. Tulee samalla kestävyys harjoittelua ja niinkun MacLeodkin sano että tekniikkaa pystyy harjoittelemaan kunnolla vasta greidin helpommalla reitillä. Pakolliset saikut tietty harmittaa mutta muuten on kyllä tosi hyvä dravi päällä. Ja otetaan vielä loppuun Clemin nappaamat kuvat tämän vuoden kisoista!

Käsitekniikat haltuun

Neljän viikon perusvoimakauden ja väliviikon jälkeen istuin patjalle Pasilassa, ja voimieni tunnossa valitsin sopivan näköisen testikohteen. Otin kiinni kahdesta saiderista, oikea jalka nykyn päälle, ja kunnon vedon kanssa iskin napakan oikean käden kämmeniskun isoon otteeseen. No eihän se perhana edes värähtänyt, mutta peukalon tienoilta kuului ikävä rusaus...

Tuolta nivelen vierestä puuttuu pieni pala luuta...

No, ei nyt ihan ollut tarkoitus kokeilla että kuinka hyvin kiipeilyotteet kestää iskuja, mutta niinpä vain tuli iso möhkö liikeradan tielle ja törmäys oli väistämätön. Taitaa olla se Janskun repimistekniikka kuitenkin parempi otteiden alas saamiseen, ei vaan tunnu siihen voimat riittävän :P Tässäpä sitten kuutisen viikkoa odotellaan että palaset luutuu takaisin paikalleen. Tiistaina vielä konsultoidaan käsikirurgia että onko aiheellista ottaa sieltä pois jotain luunpalasta, mutta siinäkin tapauksessa toipumisaika on kutakuinkin sama.

Huonosta tuuristahan tässä nyt vain kärsittiin, mutta ei tämä kyllä ensimmäinen kerta ole kun olen kipeästi lyönyt sormet väärään otteeseen. Kannattanee jatkossa vielä vähän tarkemmin laskeskella liikeratoja kun lukee reittiä. Noi boulderseinät on niin täynnä otteita, että ei nämä kolhut ole edes kovin harvinaisia. Toinen juttu on että kuitti SKIL:lin jäsenyydestä on hyvä olla tallessa, kun hakee korvauksia Pohjolasta. Heillä ei ole siellä mitään rekistereitä ketkä tämän vakuutuksen ovat maksaneet. Mun nettipankki pitää yllättävän vähän aikaa kuitteja helposti saatavilla, ja varmaan aika hyvän palvelumaksun ottavat jos joutuu "vanhoja" kuitteja pankista tilailemaan.


Päivitystä 7.12:

Tämä vamma olikin sitten nimeltään "hiihtäjän peukalo", joka tyypillisesti syntyy kun kaatuu sauva kädessä, mutta avaa siitä otteensa ja peukalo ja sormet taipuvat yli maahan osuessaan. Nivelsiteethän siellä lähtivät luunpalan kanssa irti paikoiltaan. No ne laitettiin leikkauksella paikalleen 22.11, ja pari päivää sitten pääsin leikkauskipsistä eroon ja noin 3-4 viikkoa täytyy pitää vielä tollaista lastaa kuin kuvassa. Ennuste täydelle parantumiselle on hyvä, joskin kuntoutus ottaa vielä lastan poiston jälkeen vielä aikansa, toi nivel jämähtää melko jäykäksi tässä parantumisen aikana. Kipsimestari joka mun lastan teki, oli itse aiemmin syksyllä käynyt samassa operaatiossa ja sanoi että edes jonkinlaisen pinsettiotteen saaminen kesti pari viikkoa.

No hyvää tässä on edes se, että ensi viikolla pääsee varmaan pikkuhiljaa taas kiipeilemään. Avoimella otteella pystyy yllättävän kovaa vetämään, ilman että peukalo joutuu juurikaan rasituksen alle. Yläköysittelyllä lienee paras hoitaa kiipeilyvieroitusoireita.

Viimeisiä (lumettomia) ulkosessioita?

Sairastaminen on tylsää. Istun kotona mahataudissa ja haaveilen graniitista. Viime viikolla tehdyn kiipeilyohjelman aloitus siirtynee viikolla tai kahdella sairastelun ja ensi viikon työmatkan vuoksi. No, tikulla silmään sitten:

TTNC kokoontui viime viikonloppuna yhteen Jyväskylässä ja sään ollessa vähäsateinen suuntasimme tietenkin pädeinemme metsään. Laukaan 28.7. oli retkikohde ja TTNC:n jäsenten lisäksi mukana myös pidempi Salla ja Antti.

Kuvallinen anti reissulta:

Tapsa jammaa, ...

 ... mutta Mika käyttää feissiä.

 Kuhan Julma olennaisilta osin:

 

 Viereinen släbi oli kans kiva. Kerran tulin alas noilta paikkeilta ja Janskun mielestä  minä hinkkautumassa positiiviseen graniittiseinämään kuulostaa rollaattorilta. No, rollaattoriin ei onneksi vielä jouduttu turvautumaan tän reitin vuoksi.

 

 Toppaus by Antti

Tapani ja Jansku nauttivat hernareista omilla tyyleillään:

Tapsan jöötityyli

 Jansku haki vaikutteita Kippari-Kallelta

 Hernekeittolautanen sylissä ihaillaan muiden kiipeilysuorituksia:

Jarnon halaus

Tähän reittiin oli myös  A) "Hullun kiva huukkibeeta" (Sallat) B) "Perse repee" -beeta (Mika) vai 

C) "Tyhmintä mitä oon vähään aikaan tehny" -beeta (Tapani)

Kirkkiksen boulderpaardit

Koska oli kiva ilma ja kaikkea niin lähdettiin maaseudulle (Kirkkonummelle) katsomaan, joko hirvikärpäset olisivat halukkaita pesimään turkeissamme.  Särkynyt kivi olla möllöttää keskellä hakkuuaukeaa loivassa ylämäessä, joten sen huomaaminen mutkaiselta tieltä ei ole vaikeaa.

Pienen luonteelleni tyypillisen valitusvirren ja tuskailun Petskis areten, 6A kimpussa (pahoitteluni suomenruotsalaisille kanssakiipeilijöille) jälkeen toppasin viereisen 6B:ksi greidatun reitin, Ei tästä voi lähteä.

 

Greidi oli ehkä vähän softi (haluan, että 6B:n kiipeäminen on yhtä helvettiä ennenkuin uskon sen 6B:ksi), vaikka Mikan mielestä ihan kohdallaan. Mikahan tosin juoksi ylös nuo molemmat ja lisäksi Friends 4 ever static variatonin, 6B+.
 

Hipisteltiin myös  muita reittejä ja erityisesti Arvaa mikä ote heiluu, 6A+ manttelitoppaus oli erityisen hyvää kokovartalotreeniä. Sit start reitin heiluvasta otteesta tosin ei auennut meille yhtään (video ois kiva yllätys). 

Ekstrabonuksena suosittelen, että jos eksytte kys. kiven lähiseudulle, niin poikkeaisitte mahtavalla maatilatorilla (Kabanovintieltä käännytään "väärään" suuntaan, ei siis Hilan ja Porkkalan suuntaan vaan vastakkaiseen, Eestinkyläntielle. Maatilatori on heti ensimmäisessä talossa oikealla). Juotiin kahvit, syötiin pala omenapiirakkaa ja toinen sacherkakkua ja mukaan tarttui vielä ihanan vihreä salaattikerä lähitilalta ja raparperimarmeladia. Hinnatkin olivat hyvin kohtuulliset verrattuna keskustan ekoviherhipsterhippipuoteihin.
Kiven vieressä on myös kotieläinpiha, mutta 10 euron pääsymaksu tuntui turhan suolaiselta. Tosin siellä on kuulemma Suomen ainoat falabellahevoset, joten ensi kerralla taidan kuitenkin poiketa. Villieläimet  peittosivat kesyt verrokkinsa tänään, hirvikärpästen lisäksi nähtiin peura ja monta parvea valkoposkihanhia.

Toimiva resepti tenniskyynärpään hoitoon

Kolme kiipeilypäivää putkeen Ahvenanmaalla ärsytti kyynärpääni ehkä pahimpaan jamaan toistaiseksi. Pari päivää reissun jälkeen kipua oli eniten kyynärpään ulkopuolella, ja internetdiagnosointi osoitti aika selkeästi tenniskyynärpää tyyppiseen vaivaan, jossa jänteet brachioradialis - lihaksen alla ovat tulehtuneet/vahingoittuneet. Mulla on aikaisemminkin toisinaan ollut kipuja kyynärpäissä, yleensä jossain siellä hauiksen kiinnityskohdan tienoilla, mutta ne ovat olleet tähän verrattuna paljon lievempiä. Niihin on yleensä auttanut venyttely ja Powerballin pyörittely.

Tenniskyynärpää on lateral epicondyle - osan vamma

Tällä kertaa sitten kivut intensiivisestä kuntoutuksesta huolimatta eivät tuntuneet asettuvan. Tein käytännössä päivittäin erilaisia eksentrisiä lihasharjoitteita, poikittaishierontaa sekä kylmä/kuumahoitoa. Kaikkea mitä youtubesta ja googlesta löytyi. Kävin myös harvakseltaan kiipeämässä, joka tuntui aina lähes nollaavan tapahtuneen parantumisen... Ei tuntunut mitenkään rohkaisevalta. Noin 3 1/2 viikkoa reissun jälkeen kyynärpäät tuntuivat välillä olevan ihan yhtä kipeät kuin juuri reissun jälkeen. No viikko sitten lueskelin jälleen Dave Macleodin blogia, ja tällä kertaa tämän kyynärpäävammoja käsittelevän artikkelin kommentteja. Sieltä löytyi erään Kevin Wilsonin pitkähkö teksti jonka peistaan nyt tylysti tähän:

"Dave,

Thanks for the article. I am looking forward to your book.

I just wanted to add something. I had tendonitis off-and-on for about two years in the early 90's. I had been climbing/training with Francois Legrand, Yuji Hirayama, my twin brother, etc. quite hard during this entire time and I tried many forms of elbow rehab. NOTHING worked. Finally, at Francois' wedding I was talking with Laurent Jacob and, after basically calling me an idiot (politely, but still..), he said that I should have asked him how to fix the problem sooner. He had been a top-level climber for 25+ years AND a physician for 22+ years at that point. The fix was simple he said.

As climbers we use our biceps WAAAAAY too much and we do not use our triceps in any sort of balanced manner (this was before bouldering top-outs and cross-training that includes push-ups, dips, etc., which seem to help balance things out for some people). Laurent's suggestion was to pinch a (relatively) heavy book, like a dictionary, and to do triceps extensions while making sure to roll your palm to face the ceiling/sky when you reach maximum extension. 3 sets of 10-15, 3 times a day for around a week should completely resolve the problem (if there is no structural damage that is). Then you just do 3 sets once or twice a week to maintain balance.

The trick here is to make sure that you are stretching the brachioradialis while doing these exercises AND to use a book that is heavy enough to pump you out a bit, but not so heavy as to make you strain to complete the exercise. This exercise works the muscles in a slightly different way than straight push-ups or dips and is necessary once you have begun to have balance problems and your elbows have begun to hurt. (There may be some connection with the fact that when you tense your triceps at maximum extension you are engaging the anconeus, which is otherwise not doing much in most humans. This might help stabilize the elbow and stop it from over-pronating/pinching the ulnar nerve)

I know that this seems too good to be true, but I used these exercises for 3 DAYS and my two years of elbow problems went away. By the 7th day I was climbing at my maximum level again and I have not had a relapse in almost 20 years. I still climb quite hard (13a on-sight) and I pull more weight than ever before (being naturally heavier/fatter :). All without a single problem, as long as I stick to balancing my elbows out (I slack-off sometimes for a month or two and everything is fine, but then I remember the pain I used to go through and I get back to doing the exercises once a week).

I have mentioned these exercises to all of my friends that have had elbow issues and almost all of them have had good results, UNLESS they had structural damage.

Will Gadd and I have talked about this issue. He seems to have structural problems, after all of his years of severe strain, which prevent these exercises from completely solving his elbow problems. That said, I think that many people, particularly younger climbers, will benefit greatly from this advice and I felt compelled to make this long post. As a matter of fact, I have found that finding balancing exercises for any NON-TRAUMA injury is an effective method of healing/prevention. Shoulders and, particularly, fingers react well if you can find the proper balancing exercise (fingers are the most difficult and require balancing exercises that generally focus on the back of the hand (i.e. opening hands in sand) or the fine muscles in the palm of the hand).

I hope that this will help someone out there.

Thanks,
Kevin Wilson
"
Tekemällä tekstissä kuvattua yksinkertaista harjoitusta kirjan ja käsipainon kanssa, koin lähes ihmeparantumisen kyynärpäissäni. Parissa päivässä selkeä parannus, ja nyt viikon jälkeen ei tunnu käytännössä mitään kipuja, kiivetessä eikä levossa. Jotenkin tuo liike venyttää niitä jänteitä juuri mukavassa kulmassa ja avaa sitä kramppia, erityisesti kun tuossa ojennusvaiheessa venyttää kättä voimakkaasti ylöspäin. Tarpeeksi leveä pinch - ote tuntuu myös olevan tärkeä. Loppukevennykseksi harjoitusta havainnollistava kuvasarja, liikkeen tehosta muun kuin Narnia - kirjan kanssa ei ole kokemusta : D

Ahvenanmaa mallia 2012

Affis, suomikiipeilyn ulkomaa. Niin rennonletkeä mesta hienolla kiipeilyllä että uudestaan on päästävä. Nyt kun voi verrata jo paria köysi- ja boulderreissua, niin melkein sanoisin että boulderoimalla pääsee vielä helpommin kiipeilyn ytimeen kiinni. No tämä tietysti riippuu ja roikkuu monesta asiasta, mutta olipa taas mahtia viettää aikaa affiksen kallioilla. TTNC:tä edusti hienosti kolme jäsentä, ja muu seurue (Antti, Salla K (se pitempi), Sanni ja Pauli) oli aivan mainiota seuraa.

Tapsa tässä taannoin kertoi hauskan tarinan jossa esiintyi ilmaisu "lähti kaikista henkseleistä irti". Se jotenkin sopii tämän reissun pariinkin tilanteeseen. Koko retki saatiin aika tiukalla aikataululla hyvin järjestettyä, ja sitten satamassa 52 minuuttia ennen laivan lähtöä olen hyppäämässä ooppeliin ja ovet ovat lukossa. Ja avaimet virtalukossa. Eiiiiiiiiiissssssssss!!!.. Vähän ennen kuin ikkunaa ollaan lyömässä rikki koska lukkoseppä ei meinaa ehtiä ajoissa, Jan taikoo oven auki. Noh, startataan laivaan lähtöä varten, paitsi Antin Saabbi sammuu keskelle tietä... Katson taustapeilistä että mitä se siellä hätävilkuttaa, ja sitten huomaan että puolet jengistä työntää saabbia käyntiin. No auto onneksi starttaa, ja päästään ajamaan laivan ruumaan. Muuta teknistä ongelmaa ei onneksi tule vastaan, mutta tässäkin oli ihan tarpeeksi.

Aikaisin perjantaiaamuna mennään jatkamaan unia Soltunan mökkeihin. Viikonlopun sade-ennuste on aikalailla meitä vastaan, mutta lopulta kelit suosivat kiipeilyä oikein hyvin. Muonahuollosta huolehtimisen jälkeen suuntaamme patikoinnin kohti Grottania. Suurin osa porukasta on ensimmäistä kertaa Affiksella, Janskukin on vain ollut kalastamassa aiempina vuosina. Innostus kasvaa huippuunsa kun käydään läpi sektoreita. "Hei jes, täällä on otteita! hiukan siistiä!" -Jan.

Toiset ne tuli vaan datailemaan ja juomaan kahvia...

Ensimmäiseksi pädit levitetään Hammas - kiven ympärille. Muu porukka tsekkailee lämppäreitä ja itse alan heti harjailla Hampaan (7A+) otteita. Koko porukka kiipee nopeeseen tahtiin Whats this one called? 6A:n, Antti ja Jan alkaa työstää Hallonpingviniä 6C, ja muu porukka lähtee kokeilemaan takaosan hänkkejä sekä Eskimåa 6B+.

Sanni ja Eskimå 6B+

Pauli ja Nimetön #4

Oman projektini otteet tuntuvat paremmilta kuin viime vuonna, ja kokeilen muutamaa muuvia ja totean niiden menevän mukavasti. Kuitenkin, kun lähden ottamaan yrkkää alusta asti, käy pian selväksi että beetat eivät tulekaan ihan lihasmuistista. Niinpä tarvitaan lisää työstöä. Noin kymmenen vedon jälkeen muuvit alkavat kulkemaan smoothisti. Pientä väsymystä alkaa jo olemaan kropassa. Lisäksi henkinen lataus menee jo melkein hermoilun puolelle, sillä reitti on oma ns. päätavoite. Tässä vaiheessa paras ratkaisu olisi ollut jättää reitti parin yrkän jälkeen toiselle päivälle. Kuitenkin koska sääennusteet olivat koko loppuajalle kolmea pisaraa, oli pakko melkein pakko jatkaa tahkoamista. Yrkät paranevat sitä mukaa kun voimat hupenevat, ja niinpä käy että paras yrkkä jää viimeisessä dynossa muutaman sentin päähän "seivikahvasta". Ei skumppaoikeuksia tältä reitiltä. Lisäksi kyynärpäät/hauikset alkavat vihloa, ja koska loppupäivänä ei malta olla kiipeämättä, saan ekana päivänä käsivarteni melkoisen tukkoon.

Ei lähtenyt, vaikka miten puri hammasta...

Jan sen sijaan on ottanut henkselit jo löysälle, löytää tiukan fokuksen ja toppaa solidilla suorituksella Hallonpingvinin 6C. Samoin Antti on jo ekana päivänä todella lähellä, oheisessa kuvassa jo hivellään toppia, mutta lähetys jää seuraavaan päivään. Katselen poikien betaa tarkkaan ja laitan yhden yrkän reittiin, joka jää ihan toppi miikaksi. Korjaan asian seuraavana päivänä. Sanni saa topattua Eskimån, jota myös molemmat Sallat työstävät.

Jan tykkäsi vadelmapingiivinistä

Musta se tuntui vähän oudolta maulta esim. jäätelöön

Mutta Antille meni täydestä

Ruokataukoa vietetään kalliolla Grottan - sektorin vieressä. Paulille huudellaan lennosta betaa ja Jotain Dullattavaa 6B menee hienosti flässinä. Vieressä on toinen(kin) Hallon Pingvin (6C), joka on lyhyt mutta napakka kattohalkeama. Reitin muuvit saadaan tehtyä, mutta lähetykset jää tekemättä. Illan lopuksi siirrytään Martikainen - sektorille, jossa Salla T ja Sanni kiipeävät mukavan slouppiongelman (Problem #13, 6A) . Reittiin on myös hieno ja vähän vaikeampi makuulähto/traverse-versio vasemmalta, jota työstetään viimeisillä ennuilla.

Jotain Dullattavaa 6B

Propleema #13

Launtaiaamuna sataa rankasti, joten mökillä kokkaillaan lohta ja katsotaan kiipeilypätkiä koneelta. Sopivasti iltapäivällä keli selkeytyy ja taival käy taas kohti Grottania. Ensimmäiseksi pysähdytään Yks kivi - sektorille lämppäämään.

Alkulä(m)ppä on tärkeää

Nimetön #1

Hyvin pysyy

Hampaalla jatketaan eilisiä vääntöjä, molemmat Sallat ovat lopulta hyvin lähellä Eskimån kruksin kanssa. Jansku voimailee takaosan hänkkireittiä #1 (6B+), mutta ihan ei muuvit linkity putkeen. Eilisestä viisastuneena Antti ei päästä enää toppiotetta karkuun Hallonpingvinillä, ja itse teen saman perässä.

Eskimån kruksimuuvin ote melkein näpeissä

Oikean käden krimppi on kirpeä

Whiiiiiii...

Vielä on auvoista

"Mitä sä nyt mökötät?"

Sunnuntaipäivä on kosteahko, mutta koska yöllä ei näytä sataneen suuntaamme Kasvikeniin joka on kutakuinkin kiipeilykunnossa. Jo heti lämppäreitillä on selvää että meikän kyynärpäät on ihan muusia, ja niinpä esim. Angelin työstämisestä (eikä muustakaan kiipeilystä) tule mitään. Hieno reitti slouppaavilla otteilla ja dynaamisilla muuveilla, jonka Jan selvittää toppausta vaille.

Nimetön #6, Kasviken

Tytöt jaksavat vääntää koko päivän, mutta taisteluväsymystä on jo sen verran kerääntynyt että pitemmät linkitykset pakottavat antautumaan. No, talvikaudella reilusti muumijauhelihaa nassuun ja ensi kesänä uudestaan!

Jansku vauhdissa Angelilla

Nimetön #7, (6A)

Ensi vuoteen!