Kirkkiksen boulderpaardit

Koska oli kiva ilma ja kaikkea niin lähdettiin maaseudulle (Kirkkonummelle) katsomaan, joko hirvikärpäset olisivat halukkaita pesimään turkeissamme.  Särkynyt kivi olla möllöttää keskellä hakkuuaukeaa loivassa ylämäessä, joten sen huomaaminen mutkaiselta tieltä ei ole vaikeaa.

Pienen luonteelleni tyypillisen valitusvirren ja tuskailun Petskis areten, 6A kimpussa (pahoitteluni suomenruotsalaisille kanssakiipeilijöille) jälkeen toppasin viereisen 6B:ksi greidatun reitin, Ei tästä voi lähteä.

 

Greidi oli ehkä vähän softi (haluan, että 6B:n kiipeäminen on yhtä helvettiä ennenkuin uskon sen 6B:ksi), vaikka Mikan mielestä ihan kohdallaan. Mikahan tosin juoksi ylös nuo molemmat ja lisäksi Friends 4 ever static variatonin, 6B+.
 

Hipisteltiin myös  muita reittejä ja erityisesti Arvaa mikä ote heiluu, 6A+ manttelitoppaus oli erityisen hyvää kokovartalotreeniä. Sit start reitin heiluvasta otteesta tosin ei auennut meille yhtään (video ois kiva yllätys). 

Ekstrabonuksena suosittelen, että jos eksytte kys. kiven lähiseudulle, niin poikkeaisitte mahtavalla maatilatorilla (Kabanovintieltä käännytään "väärään" suuntaan, ei siis Hilan ja Porkkalan suuntaan vaan vastakkaiseen, Eestinkyläntielle. Maatilatori on heti ensimmäisessä talossa oikealla). Juotiin kahvit, syötiin pala omenapiirakkaa ja toinen sacherkakkua ja mukaan tarttui vielä ihanan vihreä salaattikerä lähitilalta ja raparperimarmeladia. Hinnatkin olivat hyvin kohtuulliset verrattuna keskustan ekoviherhipsterhippipuoteihin.
Kiven vieressä on myös kotieläinpiha, mutta 10 euron pääsymaksu tuntui turhan suolaiselta. Tosin siellä on kuulemma Suomen ainoat falabellahevoset, joten ensi kerralla taidan kuitenkin poiketa. Villieläimet  peittosivat kesyt verrokkinsa tänään, hirvikärpästen lisäksi nähtiin peura ja monta parvea valkoposkihanhia.

Toimiva resepti tenniskyynärpään hoitoon

Kolme kiipeilypäivää putkeen Ahvenanmaalla ärsytti kyynärpääni ehkä pahimpaan jamaan toistaiseksi. Pari päivää reissun jälkeen kipua oli eniten kyynärpään ulkopuolella, ja internetdiagnosointi osoitti aika selkeästi tenniskyynärpää tyyppiseen vaivaan, jossa jänteet brachioradialis - lihaksen alla ovat tulehtuneet/vahingoittuneet. Mulla on aikaisemminkin toisinaan ollut kipuja kyynärpäissä, yleensä jossain siellä hauiksen kiinnityskohdan tienoilla, mutta ne ovat olleet tähän verrattuna paljon lievempiä. Niihin on yleensä auttanut venyttely ja Powerballin pyörittely.

Tenniskyynärpää on lateral epicondyle - osan vamma

Tällä kertaa sitten kivut intensiivisestä kuntoutuksesta huolimatta eivät tuntuneet asettuvan. Tein käytännössä päivittäin erilaisia eksentrisiä lihasharjoitteita, poikittaishierontaa sekä kylmä/kuumahoitoa. Kaikkea mitä youtubesta ja googlesta löytyi. Kävin myös harvakseltaan kiipeämässä, joka tuntui aina lähes nollaavan tapahtuneen parantumisen... Ei tuntunut mitenkään rohkaisevalta. Noin 3 1/2 viikkoa reissun jälkeen kyynärpäät tuntuivat välillä olevan ihan yhtä kipeät kuin juuri reissun jälkeen. No viikko sitten lueskelin jälleen Dave Macleodin blogia, ja tällä kertaa tämän kyynärpäävammoja käsittelevän artikkelin kommentteja. Sieltä löytyi erään Kevin Wilsonin pitkähkö teksti jonka peistaan nyt tylysti tähän:

"Dave,

Thanks for the article. I am looking forward to your book.

I just wanted to add something. I had tendonitis off-and-on for about two years in the early 90's. I had been climbing/training with Francois Legrand, Yuji Hirayama, my twin brother, etc. quite hard during this entire time and I tried many forms of elbow rehab. NOTHING worked. Finally, at Francois' wedding I was talking with Laurent Jacob and, after basically calling me an idiot (politely, but still..), he said that I should have asked him how to fix the problem sooner. He had been a top-level climber for 25+ years AND a physician for 22+ years at that point. The fix was simple he said.

As climbers we use our biceps WAAAAAY too much and we do not use our triceps in any sort of balanced manner (this was before bouldering top-outs and cross-training that includes push-ups, dips, etc., which seem to help balance things out for some people). Laurent's suggestion was to pinch a (relatively) heavy book, like a dictionary, and to do triceps extensions while making sure to roll your palm to face the ceiling/sky when you reach maximum extension. 3 sets of 10-15, 3 times a day for around a week should completely resolve the problem (if there is no structural damage that is). Then you just do 3 sets once or twice a week to maintain balance.

The trick here is to make sure that you are stretching the brachioradialis while doing these exercises AND to use a book that is heavy enough to pump you out a bit, but not so heavy as to make you strain to complete the exercise. This exercise works the muscles in a slightly different way than straight push-ups or dips and is necessary once you have begun to have balance problems and your elbows have begun to hurt. (There may be some connection with the fact that when you tense your triceps at maximum extension you are engaging the anconeus, which is otherwise not doing much in most humans. This might help stabilize the elbow and stop it from over-pronating/pinching the ulnar nerve)

I know that this seems too good to be true, but I used these exercises for 3 DAYS and my two years of elbow problems went away. By the 7th day I was climbing at my maximum level again and I have not had a relapse in almost 20 years. I still climb quite hard (13a on-sight) and I pull more weight than ever before (being naturally heavier/fatter :). All without a single problem, as long as I stick to balancing my elbows out (I slack-off sometimes for a month or two and everything is fine, but then I remember the pain I used to go through and I get back to doing the exercises once a week).

I have mentioned these exercises to all of my friends that have had elbow issues and almost all of them have had good results, UNLESS they had structural damage.

Will Gadd and I have talked about this issue. He seems to have structural problems, after all of his years of severe strain, which prevent these exercises from completely solving his elbow problems. That said, I think that many people, particularly younger climbers, will benefit greatly from this advice and I felt compelled to make this long post. As a matter of fact, I have found that finding balancing exercises for any NON-TRAUMA injury is an effective method of healing/prevention. Shoulders and, particularly, fingers react well if you can find the proper balancing exercise (fingers are the most difficult and require balancing exercises that generally focus on the back of the hand (i.e. opening hands in sand) or the fine muscles in the palm of the hand).

I hope that this will help someone out there.

Thanks,
Kevin Wilson
"
Tekemällä tekstissä kuvattua yksinkertaista harjoitusta kirjan ja käsipainon kanssa, koin lähes ihmeparantumisen kyynärpäissäni. Parissa päivässä selkeä parannus, ja nyt viikon jälkeen ei tunnu käytännössä mitään kipuja, kiivetessä eikä levossa. Jotenkin tuo liike venyttää niitä jänteitä juuri mukavassa kulmassa ja avaa sitä kramppia, erityisesti kun tuossa ojennusvaiheessa venyttää kättä voimakkaasti ylöspäin. Tarpeeksi leveä pinch - ote tuntuu myös olevan tärkeä. Loppukevennykseksi harjoitusta havainnollistava kuvasarja, liikkeen tehosta muun kuin Narnia - kirjan kanssa ei ole kokemusta : D

Ahvenanmaa mallia 2012

Affis, suomikiipeilyn ulkomaa. Niin rennonletkeä mesta hienolla kiipeilyllä että uudestaan on päästävä. Nyt kun voi verrata jo paria köysi- ja boulderreissua, niin melkein sanoisin että boulderoimalla pääsee vielä helpommin kiipeilyn ytimeen kiinni. No tämä tietysti riippuu ja roikkuu monesta asiasta, mutta olipa taas mahtia viettää aikaa affiksen kallioilla. TTNC:tä edusti hienosti kolme jäsentä, ja muu seurue (Antti, Salla K (se pitempi), Sanni ja Pauli) oli aivan mainiota seuraa.

Tapsa tässä taannoin kertoi hauskan tarinan jossa esiintyi ilmaisu "lähti kaikista henkseleistä irti". Se jotenkin sopii tämän reissun pariinkin tilanteeseen. Koko retki saatiin aika tiukalla aikataululla hyvin järjestettyä, ja sitten satamassa 52 minuuttia ennen laivan lähtöä olen hyppäämässä ooppeliin ja ovet ovat lukossa. Ja avaimet virtalukossa. Eiiiiiiiiiissssssssss!!!.. Vähän ennen kuin ikkunaa ollaan lyömässä rikki koska lukkoseppä ei meinaa ehtiä ajoissa, Jan taikoo oven auki. Noh, startataan laivaan lähtöä varten, paitsi Antin Saabbi sammuu keskelle tietä... Katson taustapeilistä että mitä se siellä hätävilkuttaa, ja sitten huomaan että puolet jengistä työntää saabbia käyntiin. No auto onneksi starttaa, ja päästään ajamaan laivan ruumaan. Muuta teknistä ongelmaa ei onneksi tule vastaan, mutta tässäkin oli ihan tarpeeksi.

Aikaisin perjantaiaamuna mennään jatkamaan unia Soltunan mökkeihin. Viikonlopun sade-ennuste on aikalailla meitä vastaan, mutta lopulta kelit suosivat kiipeilyä oikein hyvin. Muonahuollosta huolehtimisen jälkeen suuntaamme patikoinnin kohti Grottania. Suurin osa porukasta on ensimmäistä kertaa Affiksella, Janskukin on vain ollut kalastamassa aiempina vuosina. Innostus kasvaa huippuunsa kun käydään läpi sektoreita. "Hei jes, täällä on otteita! hiukan siistiä!" -Jan.

Toiset ne tuli vaan datailemaan ja juomaan kahvia...

Ensimmäiseksi pädit levitetään Hammas - kiven ympärille. Muu porukka tsekkailee lämppäreitä ja itse alan heti harjailla Hampaan (7A+) otteita. Koko porukka kiipee nopeeseen tahtiin Whats this one called? 6A:n, Antti ja Jan alkaa työstää Hallonpingviniä 6C, ja muu porukka lähtee kokeilemaan takaosan hänkkejä sekä Eskimåa 6B+.

Sanni ja Eskimå 6B+

Pauli ja Nimetön #4

Oman projektini otteet tuntuvat paremmilta kuin viime vuonna, ja kokeilen muutamaa muuvia ja totean niiden menevän mukavasti. Kuitenkin, kun lähden ottamaan yrkkää alusta asti, käy pian selväksi että beetat eivät tulekaan ihan lihasmuistista. Niinpä tarvitaan lisää työstöä. Noin kymmenen vedon jälkeen muuvit alkavat kulkemaan smoothisti. Pientä väsymystä alkaa jo olemaan kropassa. Lisäksi henkinen lataus menee jo melkein hermoilun puolelle, sillä reitti on oma ns. päätavoite. Tässä vaiheessa paras ratkaisu olisi ollut jättää reitti parin yrkän jälkeen toiselle päivälle. Kuitenkin koska sääennusteet olivat koko loppuajalle kolmea pisaraa, oli pakko melkein pakko jatkaa tahkoamista. Yrkät paranevat sitä mukaa kun voimat hupenevat, ja niinpä käy että paras yrkkä jää viimeisessä dynossa muutaman sentin päähän "seivikahvasta". Ei skumppaoikeuksia tältä reitiltä. Lisäksi kyynärpäät/hauikset alkavat vihloa, ja koska loppupäivänä ei malta olla kiipeämättä, saan ekana päivänä käsivarteni melkoisen tukkoon.

Ei lähtenyt, vaikka miten puri hammasta...

Jan sen sijaan on ottanut henkselit jo löysälle, löytää tiukan fokuksen ja toppaa solidilla suorituksella Hallonpingvinin 6C. Samoin Antti on jo ekana päivänä todella lähellä, oheisessa kuvassa jo hivellään toppia, mutta lähetys jää seuraavaan päivään. Katselen poikien betaa tarkkaan ja laitan yhden yrkän reittiin, joka jää ihan toppi miikaksi. Korjaan asian seuraavana päivänä. Sanni saa topattua Eskimån, jota myös molemmat Sallat työstävät.

Jan tykkäsi vadelmapingiivinistä

Musta se tuntui vähän oudolta maulta esim. jäätelöön

Mutta Antille meni täydestä

Ruokataukoa vietetään kalliolla Grottan - sektorin vieressä. Paulille huudellaan lennosta betaa ja Jotain Dullattavaa 6B menee hienosti flässinä. Vieressä on toinen(kin) Hallon Pingvin (6C), joka on lyhyt mutta napakka kattohalkeama. Reitin muuvit saadaan tehtyä, mutta lähetykset jää tekemättä. Illan lopuksi siirrytään Martikainen - sektorille, jossa Salla T ja Sanni kiipeävät mukavan slouppiongelman (Problem #13, 6A) . Reittiin on myös hieno ja vähän vaikeampi makuulähto/traverse-versio vasemmalta, jota työstetään viimeisillä ennuilla.

Jotain Dullattavaa 6B

Propleema #13

Launtaiaamuna sataa rankasti, joten mökillä kokkaillaan lohta ja katsotaan kiipeilypätkiä koneelta. Sopivasti iltapäivällä keli selkeytyy ja taival käy taas kohti Grottania. Ensimmäiseksi pysähdytään Yks kivi - sektorille lämppäämään.

Alkulä(m)ppä on tärkeää

Nimetön #1

Hyvin pysyy

Hampaalla jatketaan eilisiä vääntöjä, molemmat Sallat ovat lopulta hyvin lähellä Eskimån kruksin kanssa. Jansku voimailee takaosan hänkkireittiä #1 (6B+), mutta ihan ei muuvit linkity putkeen. Eilisestä viisastuneena Antti ei päästä enää toppiotetta karkuun Hallonpingvinillä, ja itse teen saman perässä.

Eskimån kruksimuuvin ote melkein näpeissä

Oikean käden krimppi on kirpeä

Whiiiiiii...

Vielä on auvoista

"Mitä sä nyt mökötät?"

Sunnuntaipäivä on kosteahko, mutta koska yöllä ei näytä sataneen suuntaamme Kasvikeniin joka on kutakuinkin kiipeilykunnossa. Jo heti lämppäreitillä on selvää että meikän kyynärpäät on ihan muusia, ja niinpä esim. Angelin työstämisestä (eikä muustakaan kiipeilystä) tule mitään. Hieno reitti slouppaavilla otteilla ja dynaamisilla muuveilla, jonka Jan selvittää toppausta vaille.

Nimetön #6, Kasviken

Tytöt jaksavat vääntää koko päivän, mutta taisteluväsymystä on jo sen verran kerääntynyt että pitemmät linkitykset pakottavat antautumaan. No, talvikaudella reilusti muumijauhelihaa nassuun ja ensi kesänä uudestaan!

Jansku vauhdissa Angelilla

Nimetön #7, (6A)

Ensi vuoteen!

Hyvin alkanut kevät

Perus fiiliksiä kertoilen seuraavassa. Tämä vuosi on ollut varsin mukava kiipeilyn suhteen. Nyt viimeistään piireihin pääsyn myötä harrastamiseen on taas tullut hyvä vanha tatsi. Kunto otti tuossa taukoilun aikana vähän notkahdusta, mutta nyt Kalakukko bouldereista lähtien käyrä on ollut mukavan nousujohteinen. Nyt juuri ennen ulkokauden alkua hallilla meni moni vaikea kisa projektikin ihan nappiin ja sain ne sendittyä. Tais viimeisen viikon aikana mennä kolme kutosen ja seiskan taitteessa olevaa projektia. Ja ulkona on ollut messeveää, se on kummasti kivempaa paukuttaa menemään kun alla on kuusi pädiä ja neljä jannua spottaamassa. Käytiin tuossa viikko sitten KP:n, Villen (Koskela), Juhon ja Partasen Maijun sekä Ullan kanssa Viitaniemessä. Siellä käyneet muistaa varmaan Meteoriitti kiven kutittavat highballihtavat probleemit. Kun pää oli kunnossa, mies oli kunnossa ja pädit sekä spotti oli kunnossa niin muunmuassa Terminaattori heilahti yleensä kuumottavine släbähtävine toppeineen oikeasti heittämällä ylös.

Mutta kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Viime lauantaina oltiin Harjulan kivellä. Otin sen session ensimmäistä totista yrkkää Fuck the progressiin. Fiilis oli hyvä, alakruksi oli nousemassa lupaavan oloisesti juuri kun vasemman käden nimettömän ekasta nivelestä kuului kaks luonnottoman kovaäänistä risahtavaa poksausta aivan peräkkäin. Siinä tais olla viis kaveria huuli pyöreenä että mistä ihmeestä tuommoinen ääni tuli, itse tiesin varsin hyvin. Tänään pääsin käymään työterveyden kautta ihan oikealla urheilulääkärillä. Nimettömässä on kuulemma hyvin selvästi havaittava, laaja nivelkapselin repeämä. Että semmosta, en ihan nyt just muista millon ois harmittanu näin paljon. On monta syytä miksi moinen vituttaa, joista päällimmäisenä kolmen viikon päästä lähtevä Kalymnoksen kone. Mutta ei tässä nyt olla kirvestä kaivoon heittämässä. Lääkäri sano että kiipeet ja teet kaikkee mahdollista kunhan siitä ei aiheudu voimakasta kipua. Sain teippausohjeet ja teoreettisen maksimin korjaantumiselle. Kuudessa viikossa kudos voi olla jo uusiutunut riittävästi ja siihen päälle vielä pari viikkoa sidekudoksen uudelleen suuntautumiseen vallitsevan rasituksen suhteen. Vasen käsi oli tosi kovassa puristuksessa korkeassa krimppaavassa underissa, sormien asennon kannalta hyvin identtinen sillon muutama vuosi sitten Hutungissa oikean käden nimettömän poksahtaessa. Silloin tais tulla enemmän vahinkoa kuin nyt. Tällä kertaa sormessa ei näy minkäänlaista verenpurkaumaa, liikkuvuus on lähes normaali, painoa vaan ei kestä sitten ollenkaan. Nyt siis suunnitelmana on tehdä monenlaisia aineenvaihduntaa ja palautumista nopeuttavia harjoitteita sekä toivoa parasta. Eikä tämä muuten ole edes niitä sormia jotka ovat olleet hieman ärtyneet aina sillon tällön.

Noita yllämainutta asentoja on hyvin vaikea välttää tietyissa kohdissa, mutta varsinkin meikäläisen kiipeilyrutiinissa on aivan liikaa krimppausta, sitä tulee tehtyä mikä tuntuu vahvimmalta. Taidankin tästä lähtien tietoisesti alkaa treenaamaan avointa otetta aina kun se on järkevästi mahdollista. Dave MacLeodin blogista muiden muassa tuli hyvää inspiraatiota.

Edit: Oli muuten hyvin hyvin samanlainen ääni kun Frequent Flyersissa sillä paikallisella kaverilla.

Kevätkimara

Editoin tuossa läjään vähän arkistojen kuvamateriaalia. Alkuosan reitit viime vuodelta, Mellunmäen ongelmat tältä keväältä. Musaraidoista erityisesti toinen träkki on melkoista nuorisomusiikkia, saadaan katsojaluvut nousuun! :P Tästä olkaa hyvät:

Superlauantai

Suulis on hellinyt etelän asukkeja viime päivät, teeppari päällä on tarjennut jo ajoittain. Sanoinkin sit eilen Miksulle, että "Jäbä hei, eiköhä lähetä korkkaa Nuuksion köysärit".

No en nyt ihan ehkä noin sanonut ja koko ideakin saattoi olla lähtöisin Mikalta. Ja irtisanoudun noista yllä käyttämistäni ilmauksista, ajattelin vain että tällainen vetävä alku saisi lukijamme (!) innostumaan. Niin siis miettikää jätkät, meidän blogia lukee jotkut. Sain yhdeltä superlahjakkaalta ja kovaa treenaavalta lukijaltamme, rannarin Katjalta blogitunnustuksen! Huh, kiitosta vaan. Tunnustuksessa pyydettiin jakamaan se seuraavalle viidelle kiinnostavalle blogaajalle, mutta taidan olla huono ihminen ja jättää sen väliin - iso osa tunnustuksista olisi nimittäin mennyt samoihin osoitteisiin kuin tunnustuksen antajalla.

Katja on kyllä ihan mun idoli, suosittelen katsastamaan neitokaisen blogin. Hän jos kuka tuntuu todellakin treenaavan nimenomaan rakkaudesta lajiin.

Ennen kuin menen varsinaiseen tämän postauksen vetonaulaan, johon jo ensimmäisessä kappaleessa viittasin, jaarittelen  vielä jotain muuta. Kuten kerron esimerkiksi siitä että TTNC:n väki on ollut viime aikoina melko tapaturma-altista. Tapanilla oli pulleyssa kipuja, Jansku käveli kepeillä hyvän tovin (ja taitaa kävellä vieläkin) ja meikäläinen niksautti nimettömänsä (lähes) kiipeilykelvottomaksi sormilautaillessa. Jarski ja Mika ovat siis olleet ne, jotka ovat oikeasti tän porukan kippareiden lihasmassaa kasvattaneet kun lumi oli vielä maassa. Tapsakin näyttää jo toipuneen ulkokiipeilykuntoon ja meikäläinenkin voi jo tehdä melko huolettomasti niitä reittejä, joissa ei tule kovaa vetoa tuohon kys. sormeen. Janskukin lennähtää kohta aurinkoiselle Kalymnoksen saarelle koko kesäksi, joten parantumista ainakin motivoidaan kovasti.

Eilen lauantaina keväisen aurinkoinen sää houkutteli mut ja Mikan Nuuksion Solvallaan köysittelemään. Boulderoimassa ulkona ollaan jo käyty, mutta nyt on kausi avattu myös narun päässä kiikkumisen suhteen. Ja ai että oli mukavaa, lämpimän graniitin kitkainen pinta oli ihan taivaan mannaa. Erityisesti 6a:n Jägermeisterista jäi mukava fiilis ja Mikakin sai tehtyä kaikki muuvit hankalan oloisesta Patriotista (6b+).

Illalla me molemmat osallistuttiin vielä "palauttavaan" kiipeilyseura Oranki ry:n järjestämään boulderkisaan Konalan keivillä. Mika taisi toppailla viitisentoista reittiä ja minä muistaakseni seitsämän. Ihan kiva fiilis jäi kisoista, vaikka mun kilpailuhenkisyydelläni en taitaisi olla koskaan tyytyväinen suoritukseeni. Ihmiset oli kuitenkin tosi kannustavia ja kisojen jälkeen saatiin vielä hurjan hyvää pitsaa.

Mika dynoreitillä.

Huumorikuva: näyttääkö teistäkin siltä että mun käsivarressa on selluliittia? T: Sellu-Salla.

Että semmosta. Ja Jarskilta ja Janskulta tosiaan blogipäivityksiä kaivataan!

P.S. Kovat tyypit ylistelee!

Kauden avaus 2012

Eka kertaa kivillä 2012, ou jee. Hyvä sessio oli, sendin yhden 7a:ksi greidatun, vaikka sekin alko epäilyttämään että oisko se 6c+ sittenkin lähempänä. Mutta väliäkö hällä kivaa oli. Otteet oli märkiä sieltä täältä mutta mankaa, harjaa ja pyyhettä kehiin niin johan alko kitkat löytyä. Käytiin siis tähtitorninmäen kivellä, vanha tuttu lähikivi. Talven aikana selvitin paikallisilta Lunnas reitin oikeat nuotit. Siis sen reitin jonka viime kesänä kiipesin ja ihmettelin reitin helppoutta 7a:ksi, selvästi vaikeampihan se oli kuin viime kesän "oikaistu" versio. No nyt paremmillta tiedoilla hinkattiin uutta sekvenssiä KP:n kanssa ja aika pianhan se sieltä löytyi kun ainoastaan 2-3 uutta muuvia tuli päivitettyjen reittitietojen myötä. No eka sendi yrkkä meni ketuiksi kosteiden otteiden ja mankattomien sormien myötä mutta toisella kertaa kruksi stikkas ja ylös mentiin. Hyvä fiilis.

Paukutetiin myös yhden muuvin dynoa, 7a. Oli melko killeri, takapuoli ylös maasta, kroppaa nippuun ja sitten tulikin jo äitiä ikävä.

P.S. Jos Jansku ja Jarski lukee tätä niin parempi ois alkaa tulla juttua Jyväskylänkin suunnalta!