torstai 9. joulukuuta 2010

Välineurheilua

No, ostinpa siis uudet tossut. Tossut, joiden nimi tarkoittaa japanilaista pitkää lyömämiekkaa ja joiden kärjellä voi avata pullonkorkkeja valmistajan sivujen mukaan. Rakkaat ja hyvinpalvelleet Evolv Pontakseni muuttuivat Salmisaaren kitkaisella seinällä muodikkaiksi peep toe -kengiksi ja voinen käyttää niitä kesällä terassilla punaiseksi maalattujen isovarpaankynsien kanssa.

Uusien La Sportiva Katana Laces -tossujen päätyminen minulle edelsi kovaa sovitusrumbaa ja kaupungilla juoksemista. Evolvin Predator -mallista minulla oli suuret odotukset, mutta sekään ei tuntunut oikealta, kärki oli liian tiukka ja kantapää liian löysä. Pettymyksen tuottivat myös mm. La Sportivan Solutionit ja Miura VS:t sekä 5.10:n Teamit. Näin jälkikäteen on helppo viisastella ja sanoa, että olis silloin heti Evolvin hajottua kannattanut kurkata, mitä siellä Salmisaaressa on myytävänä, sillä sieltähän nämä keltaiset paholaiset sitten lopulta löytyivät.


Kuvassa näkyy myös uusi mankkapussini, jonka ihan omin pikku kätösin virkkasin. Eix sovikki hyvin noitten mun uusien kenkien kaa?? Meillä naisillahan täytyy aina olla kengät ja bägi sävy sävyyn...
Muotiblogien viitoittamaa tietä kulkien totean, että varsinainen raportti uusista kengistäni tulee "sit heti kun mul on joku sopiva tilaisuus käyttää näitä, iik en malta oottaa!!!"