lauantai 10. joulukuuta 2011

Back in business

Loppukesän ja syksyn mittaan on kertynyt monenmoista juttua.

Viimeisillä oikeasti hyvillä kiipeily keleillä Mika ja Salla kävi Kuopiossa. Kahtena päivänä kiivettiin kovasti, tuloksena hienoja vetoja ja mustat varpaankynnet. Ensimmäinen päivä oltiin Viitanimessä, Uniikkimestalla ja Meteoriitti kivellä oli oikein mukavia reittejä. Yksi reitti oli niin helppo että päätettiinkin tehdä siitä vähän vaikeampi : D





Jälkimmäisenä päivänä otetiin vähän kevyemmin olosuhteiden pakosta (nahka ja kroppa rikki :). Käytiin helposti lähestyttävillä lähibouldereilla fiilistelemässä.



Myöhemmin syksyllä kelien jo selvästi kylmennyttyä Tero ja Minna kävi tupareiden yhteydessä köysittelemässä Haminanlahti II:lla. Reissua kuvaa hyvin seuraava lainaus:

Tapani: "Miltä sormissa tuntuu?"
Tero: "Hmmm, ei juuri miltään"

Kallion ollessa noin +2 C tunto häviää sormista aika nopsaan. Lisänä vielä muutama kostea kohta kalliossa niin yllättävät lipsahdukset taattu.

Tuli napattua kuviakin.






Jossain vaiheessa syksyä Mika vinkkasi foorumilla huokealla hinnalla myytävistä otteista. Aiemmin oli ollut puhetta siis pienen keivin rakentamisesta meidän suureen varastoon. Samana päivänä otteita hakemaan ja seuraavana viikonloppua ongelmien luonnosteluun. Muutaman iteraation jälkeen ullakolle syntyi yksi kiva katto probleemi, ja toinen hieman nega, vaikka lämmittelyyn sopiva kahvailu. Kuvat nappasin kännykkakameralla kun en innoissanu malttanut hakea Canonia alakerrasta : D





Viimeisimpänä pilkahduksena oli tuparein myötä käymään tulleiden TTNC jäsenten kera Kuopion Kalakukko boulderkisoihin osallistuminen. Kisaaminen oli yllättävän kivaa vaikka reeniä onkin ollut viimeisen vuoden aikana selvästi aikaisempaa vähemmän.



Bongaa kuvasta Jansku, Mika & Salla ja Tapsa : ) Osaa esiintyy useita kertoja, jopa eri vaatteissa??

Kisoista innostuneena nyt on tullut käytyä 2-3 kertaa viikossa hallilla.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Magnesiumin siirtelyä pussista toiseen jo vuodesta 2008.

Kuopion neulamuikkumme Tapani vieraili etelän hedelmillä!
Koskapa olin edellispäivänä käynyt Mikan kanssa nöyrtymässä Haukkakallion köysireiteille, oli vähemmän noloa viedä vieraamme boulderkiville. Tehokkaina suuntasimme siten jo aamusta Haukilahteen.
No, näihin kuviin ja tunnelmiin:


Tapani vauhdikkaana Sakai (6c+):lla.

Komeista kiipeilyilmeistään huolimatta Sakai jäi kummallakin herralla vielä tänään toppaamatta.


Miksun keskittynyt kiipeilynaama


Kuopiossakaan ei kuulemma kiivetä naama peruslukemilla.

No käytiin sitten seuraavaksi kaikki toppaamassa
Halipula, 6A. Ja koska tulin siitä hyvin optimistiseksi, raahasin pädin paikan seuraavaksi Pyllistykselle (niin ikään 6A), jonka mukavan näköinen kräkki hiveli katsojan silmää.


Toiselle kun pyllistää niin toiselle kumartaa, sano Salla ku ei reittiä päässy.


Tapsa sentään hilpaisi sen ylös helmat heiluen.


Nimensä veroinen reitti!

Minä näytin todellisen kiipeilyilmeeni Sammal släbi eliminatella (merkityy 6C:ksi, mutta pikemminkin 6A! Tai sitten se eliminate -osasto jäi multa huomaamatta...).



Tuuletus!

Viimeiset voimat kulutettiin yritellen Enkeliä (6B+). Mika teki siihen hienon toppauksen ja pojat kokeilivat myös reitin sit start versiota (7A).


Pikku painit pädillä viimeistelevät tehokkaan aamutreenin!


maanantai 8. elokuuta 2011

Getaberget Ahvenanmaalla

Hieman ennen kesälomien alkua saimme Jyväskylän Parkourkavereilta kutsun kiipeilemään Ahvenanmaalle. 27. - 31.7. ei ollut vielä varattu mitään pakollista, joten ei ollut vaikea päätös lähteä boulderreissulle. Viiden päivän reissuun mahtui neljä kiipeilypäivää, mikä oli aika sopivasti. Meidän lisäksi mukana olivat Harri, Mika, Elisa, Sami, ja Hanna (nimet muutettu... eikun).

Ahvenanmaa ja tarkemmin ottaen saaren pohjoisosa Geta on erittäin hyvä kiipeilyalue. Getalta löytyy useita erityylisiä sektoreita hienolla kivenlaadulla. Eräskin Ben Moon on ilmeisesti käynyt useaan otteeseen availemassa ongelmia punaiselle graniitille.

Yövyimme Soltunan pienissä mökeissä, joissa oli vain sängyt. Paikassa oli erikseen keittiörakennus, saunat, kahvilaravintola ja kiva kyläkauppa lähistöllä. Yöpyminen oli halpaa ja Soltunasta on hyvät yhteydet pelipaikoille.

Ensimmäisenä päivänä taivalsimme Grottanille jonne on pari kilsaa kävelyä Soltunasta. Pysähdyimme ensiksi Geta life - sektorille,
jossa toppasin vajaan kymmenen yrkän jälkeen Voodoon 7A. Olin aika äimänä kun könysin toppiin. Reitissä on muutama timakka kattomuuvi ja helpohko lopetus. Salla teki menestyksekkäästi viereisen nimettömän 6B+ (6A+ ehkä lähempänä) reitin muuvit, mutta sendi jäi ensi kertaan. Grottanilla tyypillistä oli teräväreunainen kivi, joka helteessä söi sormenpäät hyvin nopeasti. Monet kivet ovat hauskasti kerrostunutta graniittia kuten kuvasta näkyy, alueelta löytyy runsaasti hänkkejä ongelmia. Harmillisesti monelta ongelmalta puuttuu nimi 27cragsissa. Kävimme vielä hieman temuamassa Hammas ja Yks kivi sektoreilla, joissa Salla kiipesi pari topoamatonta verttiongelmaa.

Toisenä päivänä satoi vielä aamulla, ja teimme päiväretken Maarianhaminaan. Illalla uskoimme väärää huonoa sääennustetta emmekä uskaltaneet kuin läheiselle 20 cent kivelle. Itselläni oli sormenpäät aika hellänä ja säästelin niitä tuleville päiville, mutta Salla joutui helpompien puutteessa projektoimaan 6C tasoista reittiä:



Reitin alun hänkkimuuvit tais kaikki lopulta onnistua, varsin hyvä suoritus siis. Illalla vedettiin vierä kierros minigolfia.



Kolmantena päivänä vuorossa oli Kasviken. Hieno ja kompakti alue lyhyellä lähestymisellä ja paljon Grottania pehmeämmällä kivenlaadulla. Täällä saatiin molemmat kiivettyä vaikka mitä. Listataanpa toppauksia kuvien kera.

Salla lämppää Warm up wallilla nimetöntä ongelmaa #1 (4). Taisi olla reilusti nelosta tiukempi.


Seuraavat kome kuvaa näyttävät lähes kaiken oleellisen Nimettömän #7 (6A) muuveista. Toppaus oli vielä mukavan slouppia.




Itse sain kolmannella yrkällä vedettyä Mundo Ganjan (~6C) Dodo sektorilla. Oli kyllä helposti hienoimpia hänkkipätkiä mitä olen kiivennyt. Ekassa kuvassa lähdössä kruksimuuvi, oikean käden veto huonohkoon pintsiin lipalla. Huomatkaa myös aika sävy sävyyn oleva värimaailma kengissä ja vaatteissa :D



Pussipastat maistuivat Trangioista


Salla yrkkäili samalla Dodo sektorilla kahta hauskaa aretea, joista Nimettömän #4 (6A) muuvit meni kaikki ihan toppausta lukuunottamatta:


Myös ongelma numero #16 näki kunnon yrkkiä, jotka eteni lähes areten horisontaaliselle osalle. Oli kyllä aika laadukkaan oloinen, hieman hänkki slouppiongelma:



Päivän päätteksi käytiin Game Over kivellä työstämässä Mun beta on alphaa (6B+) kanttia. Itselläni oli lähetys lähellä, mutta puristus ei ihan riittänyt toppiin asti. Tämän reitin viereen toiselle kantille avasimme hienon Juolukka ~6A+ reitin, jonka Hanna taisi ensinousta ja Salla ja minä toistimme ja ...kolmansimme? Reitissä on kunnon napakka istumälähtö saiderista ja sitten herkistelyä pienillä jalkaotteilla kanttia myöten ylös.


Kolmas kiipeilypäivä takana ja teippisaldo:


Viimeisenä päivänä kiipeilimme vielä Grottanilla, ja patikoimme Getan pohjoisosaan Fågelbergetille. Fågelille kävelee noin tunnin Soltunasta. Fågelilla ei taidettu juuri kiivetä mitään, mutta maisemat olivat sitäkin komeampia ns. "chillailuun":




Grottanilla käytin kaiken energiani Hampaan (7A+) projektointiin. Oikeat betat löytyi porukalla ja sain kaikki muuvit tehtyä. Ehkä yksi tai kaksi sessiota lisää olisi ainoastaan tarvittu toppaamiseen. Reitin puolessa välissä on erittäin herkkä oikean jalan huukin asettelu vaikeassa asennossa, tähän stoppasivat sendiyrkät tällä kertaa. Kuvassa seuraava muuvi on oikean käden veto katon keskellä olevaan otteeseen, ja tämän jälkeen huukin asettelu ja vasemman käden veto saideriin.


Salla työsti vielä kaikilla viimeisillä voimillaan Jotain dullattavaa (6B), joka on selvä tikki seuraavalle reissulle. Reitti tekee alkuun poikkarin lipan alla, tähän päälle tiukempia hänkkimuuveja ja lopuksi helppo mutta korkea toppaus 6-7 metriin. Tässäpä beetat kruksiosuuteen:




Hieno reissu!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kiipesin... jotain?

Moro, kiipesin tällä viikolla Lunnaksen, kai. Nimittäin topo on hieman epämääräinen. Siksi kyselinkin reitin tarkempia nuotteja seuralta ja sanoivat että ei siinä mitään eliminaatteja ole, joten kiipesin niinkuin topoissa luki, Kulmareitin alkua ja siitä keskelle ja ylös. Oli se selvästi vaikeampi kuin Kulmareitti (6b), mutta että Lunnas olisi seiska aa? Ei ihan tuntunu siltä. Reitti kyllä oli todella sopiva kiivettävä tälle kropalle, mutta ei tässä vielä näin hyviä olla että 7a tuollaiselta tuntuu : ) Mutta kivaa oli kiivetä jotain : D

Lunnas, ...kai? from Tapani Korhola on Vimeo.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Extreme Boulder Prague 2011

Oltiin Prahassa, lähdettiin Boulder Baariin, se ei ollukkaan vielä auennut. Ajateltiin ajaa ratikalla kiekaa sen aikaa mutta pysäkille kävellessä bongattiin tällainen paikka : )

Extreme Boulder Prague 2011 from Tapani Korhola on Vimeo.



P.S Kännykän videotiedostot tuottivat hankaluuksia kaikille editointi ohjelmille joita käytin, en saanu kaikkea siihen kuosiin kun halusin, alun kommentit vaan ei kuulu kun video jumittaa just siinä kohdassa vaikka mitä tekis ja biisin synkka on miten sattuu ja alun klipistä osa on lopussa, mutta kyllä siitä fiilis vielä välittyy : )

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Alkukesän skumppaoikeudet

Salla suoritti eilen erinomaisia kiipeilyliikkeitä munkkiniemessä ja nykäisi ylös Rehellisen släbin 6a+! Reilut kymmenkunta yrkkää ja ratkaisu löytyi. Vaasalaisten konseptia lainaten ensimmäiset nk. skumppaoikeudet tältä kesältä haltuun. Enkkäpätkää on siis aina sopivaa juhlistaa kuohuvalla :)

Alkukesän probleemit - Rehellinen släbi 6a+ from Mika Oksanen on Vimeo.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Riistavuori videolla osa 1

Salla taiteili seuraavan pätkän riistavuoresta. Lisää kuvamateriaalia tulossa kunhan saadaan kuvailtua :)

Riistavuori, Tahdissa mars 6C+ from Salla Toikkanen on Vimeo.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kauden avaus 2011

Vapaa viikonloppu, hieno ilma, Tero työreissulla Kuopiossa, eli mitä mainioin tilaisuus aloittaa ulkokausi. Kävin lauantaina tarkistelmessa märäksi epäilemääni leikkausta, jotta ei sitten sunnuntaina tulee turhaa reissua. Hyvä oli käydä tarkistamassa, tiheässä havumetsässä leikkaukset ovat märkiä pahimmillaan pitkälle kesään kuin myös tämä kyseinen leikkaus. Joten suunnattiin Rauhalahteen, yksittäiselle kivelle. Rauhalahden kivihän on lähestymisensä puolesta mitä helpoin : ) Leirintäalueella, lähes tiellä:

Kivellä on todella paljon topottuja ongelmia. Jopa hieman likaa siinä mielessä että vierekkäiset reitit käyttävät paljon otteita limittäin. Teron kanssa sendittiin komeasti melkein kaikki probleemit, haastavimmillaankin kun ovat hankalaa kutosta. Kivelle saapui myös (muita) paikallisia, kumma että näin mainiona päivä ei ollut vielä enemmän porukkaa liikenteessä.


Kivellä on kiva kiivetä mutta kaipaisin ehdottomasti listää istumalähtöjä, joita ei kivellä ole kuin vissiin yksi. Tämä johtunee kiven melkoisen otteettomasta alaosasta, kitkaa kyllä riittää, tässä pari mehukasta slouppi kuvaa:


































Kiveltä siirryttiin läheiselle leikkaukselle, tarkemmin sanottun Jätkänkämän kivelle, joka sijaitsee itseasiassa samalla sektorilla. Täältä löytyy jo selvästi haastavampia ja oikein kivan näköisiä ongelmia. Päivän kääntyessä loppupuolelle kiipesin oikeasta laidasta Kulmallisen ongelman, uudelleen lämmitellekseni, ja otin muutaman vedon nykyiseen/tulevaan projektiin nimeltä Stage is Yours. Sunnuntaina sain toppimuuvia lukuunottamatta ongelman selviteltyä, huomenna (keskiviikkona) on tarkoitus mennä ihmettelemään seuraavaa ja viimeistä muuvia, eli ongelman varsinaista kruksia. Sektorilta löytyy myös mukavasti 7B:n ja 7C:n reitit ihan vierestä joten saatanpa viihtyä tuolla tovin : D Samalla tulee aerobinen harjoittelukin hoidettua pyöräilyn myötä. Huomasin muuten että 27cragsistä löytyy mageet video betat mm. noihin Jätkänkämpän ongelmiin. Kivasti saa niistä vinkkiä, mutta ei helkatti miten se muka voi näyttää noin helpolta : ) Tosin tuo dude Romppainen ei taida olla eilisen teeren poikia mitä kivillä kiikumiseen tulee. Lopuksi vielä muutama kuva Jätkänkämpältä.







Project: Stage is Yours from Tapani Korhola on Vimeo.