Kokoelma kiipeilyjuttuja, osa 2
Hirmu isot stoorit odottaa sankariaan, joten nämä pari viimeistä päivitystä on sitten näitä kaikkien kivojen pikkujuttujen kertausta. Ulkonahan ne sankarityöt tehdään ja tämä kesä meni tuon graniitin krimppailun kanssa vähän varovaisen puoleisesti kun se sormi napsahti sillon keväällä. Mutta on silti ollut yllättävän antoisaa kränkätä Kuopio hallin boulderia ylös, ristiin ja pystyyn.
Tosin tuli sitä ulkonakin pari kertaa käytyä. Viimeisimpänä mitä mukavin 28.7:n reissu, jonka Salla hyvin sanoiksi ja kuviksi pukikin. Hieman eksoottisempi boulder sessio oli loppukesästä Sierra Nevadan rinteillä!
Onnistuin livahtamaan EAC 2012 konferenssin hulinoilta yhdeksi päiväksi tuonne. Viimeisestä kylästä (Izborista) oli noin puolen tunnin nousu korkeimmalle kivelle jonka kyljessä kävin. Olin niin tohinoissani että otin kuvia ja videota vain ylhäällä ja sieltä alas tulessa, ja kuvat tulee nytkin siis kronologisesti.
Oli muuten jännä se kylä. Sen ylempi puolisko oli jo niin jyrkässä rinteessä että seuraavan talon kivijalka oli käytänössä edellisen talon katon korkeudessa. Kadut kapenivat myös siinä määrin että näinkin harteikas kalpea karpaasi joutui paikoitellen kävelemään poikittain kujia pitkin : ) Oli muuten helppo mennä suunnassa sekasin. Ei ollu turistista sitten minkäänlaista jäljen häivääkään, mikä oli tosi mukavaa Granadan jälkeen.
Ylärinteen viikunaviljelmien jälkeen nousin irtosoralla luistellen ja kallionlohkareiden päällä hyppien melkoisen hikisen taipaleen välimeren auringon kuumassa paisteessa kohti netistä bongaamaani sektoria. Googletetun sivun mukaan paikka olisi oikea helmi pienessä laakson notkelmassa korkealla rinteessä, tosin mainittiin myös paikan olevan kovasti "under developed". Tuo viimeinen nimittäin piti paikkansa, kun en löytänyt minkäänlaisia merkkejä kiipeilijöistä. Mutta bouldereita kyllä löyty, valtavasti. Paikka oli melko hieno muutenkin ja projektia riittäisi älyttömästi : ) Mitään topoja siis paikasta ei ole olemassa, pelkkä X kartassa.
Hiihdin potentiaalisten lohkareiden välissä sopivaa etsien. Tehtävä oli haastava, koska ilman pädiä terävien lohkareiden vuoraama ländi ei oikein houkutellut kiikkumaan negalla, välttelin mieluusti tarvetta kinkata soikealla nilkalla alarinteeseen itsekseni : ) Kiipesin sieltä täältä aina jotain, jos oli vähänkään soraa tai heinää alla. Ihan ekat pikku pikku lämppärit otin videolle, eipä niissä paljon katsottavaa ole, mutta saapahan jotain käsitystä.
Session kruununjalokivi oli tosi hienoa pientä pinnanmuotoa sisältävä todella suuri boulderi, jossa oli laaja, paikoitellen hieman nega feissi. Löysin tämän siis noin kolmen tunnin kohdalla ja olin jo ihan rikki puhki. Tälle toppaamatta jääneelle tapaukselle greidi voisi olla jotain kutosen ja seiskan taitetta. Linja menee hienosti siksakkia ja jalkojen kanssa saa todella kikkailla että käsi muuvit onnistuu. Muuvit oli kyllä mageita, yhdessä kohdassa tulee sellainen pieni kaatuva heitto krimppaavaan gastoniin. Kivessä oli todella killerin karkeaa röpöä ja leikkaavan terävää krimppiä mutta myös uskomattoman sileää kohtaa joista jalat lipsui ennenkuin ehti kissaa sanoa. Myös fleikkejä ja Ceusemaista multi-monopokettia oli tarjolla, ja kaikki tämä yhdellä kivellä!
Sormet oli jo ihan puhki, ei pädiä ja tipahtelusta hellät kantapäät mutta olin jotenki ihan liekeissä yrittämässä loppuun asti. Eihän siitä enää mitään kyllä tullu : ) Ihan viimeisiä räpellyksiä on tuossa videokoosteen lopussa. Paras yrkkä tietenkin uupuu, siinä sain heitettyä jo heelhookin poikasta tuohon vasemmalle, släbimäiselle pinnalle. Siinä kyllä tuli jo äitiä ikävä, selälleen/kyljelleen/käsi edellä putoaminen ahdisti liikaa. Oli muuten päässä ihan eri fiilis kun oli aivan yksin hyvän tovin päässä ensimmäisestäkään ihmisestä. Siinä kun hyppi pari metriä syvien pudotusten yli, välillä semmonen pienen auton kokoinen lohkare hievahti sen päälle/päältä hypätessä ja pari käärmeen nahkaa kivien seasta bongattuani alkoi olla selviytymisvietit aika pinnassa. Siinä jotenkin tutustui itseenä hieman uudella tavalla. Oli siis ennenkaikkea henkisesti aika antoisa reissu.
Paluumatkalla pysähdyin älyttömän janoisena siihen ainoaan pieneen bubin tapaiseen paikkaa joka kylästä löytyi. Espanjassahan siis kukaan ei puhu englantia, varsinkaan muutaman sadan asukkaan Izborin kylän noin 60 v baarimikko. Mutta nou problemo. "Aqua" on yleissana vedelle, Rammsteinin Te Quiero Puta biisistä opin "Más Más" on lisää lisää ja monesta elokuvasta opittulla "Cerveza"lla saa oluen, sitten seteliä tarjoamalla sain laskun, sitten vielä "Graciaksen" kera ovesta ulos ja kaikkia hieman hymyilytti. Seurasin muuten vierestä baarisedän ja kavereiden ilmeisesti poliittista väittelyä. Espanjalaiset huutaa jo puhueassaan ja huutaessaan ne huutaa vielä kovempaa, ja hakkaa tiskiä nyrkillä niin että lasit pomppii, mutta nämä sedät teki senkin jotenkin sympaattisesti. Oli hauska sitä seurata kun ymmärsi noin kolme sanaa ja loput sai arvailla kehon kielestä, siinäkin on joitain aika universaaleja eleitä : D
Olin varsin onnellinen kävellesäni auringon laskiessa valtatien varteen kyytiä odottelemaan.
Mutta se Espanjasta.
Tuoreempana juttuna on mielessä Kalakukkoboulder 2012. Olin siis rakentamassa kisareittejä. Hauskaa oli, ja paljon tekemistä. Loppujen lopuksi olin kymmenestä peräkkäisestä päivästä yhdeksänä Kuopio Halilla. Tehtiin kolmeen pekkaan 30 reittiä, siihen alkuun vielä purku ja Benky talkoot isommalla porukalla ja viimeisenä lauantaina itse kisat ja seuran pikkujoulut. Olin sunnuntaina aika naatti mutta kiipeilyinto sitäkin suurempi.
Ja innosta on sitten saattanut seurata jotain vähän tympeempää. Nyt nimittäin tämä pienten ja isojen niksausten ja poksausten sarja alkaa olla jo tragikoominen. Kertauksena: toukokuussa nivelkapseli repesi nimettömästä, pari kuukautta sitten vasemman hauiksen yläpäähän kehittyi pieni repeämä, viime viikolla selkä niksahti ihan paskaksi, ja nyt kun olen päässyt hallille takasin niin tänään otin niin raakan nykäsyn dynotessani oikealla kädellä openiin että jalkojen svingatessa irti keskarin ja nimettömän jänneradat syvälle ranteeseen asti otti sen verra nokkinsa että kiipeilyt loppu tältä päivältä siihen.
No tuo jänne juttu taitaa olla vaan ärtynyt, toipunee ihan pikkulevolla. Selkä tokeni muutamassa päivässä kun päiväannoksena oli 2600 gramma kipulääkkeitä ja norsunkaato relaksanttia Sirudalia kolme nappia. Haukkaan autto perusteellinen yläkropan hermoratojen aukaisu hierojalla plus reilu viikon lepo. Ja tuo suurin murheenkryyni nimetön alkaa olla jo aika tikissä, oikeastaan maksimi krimpit menee pikkuhiljaa, mutta kipeäksi se kyllä herkästi siitä tulee, mutta tehdessä ei sentään satu enää.
Olen tässä pohtinyt syytä moiseen. Kiipesin ensimmäiset vuodet pääasiassa köyttä, kesäisin boulderia ulkona. Sitten 1,5 vuotta lähes kiipeämättä ja nyt vuosi pelkää bouderia ja joka kerta omaa maksimi projektia. Näin kun sanoiksi pukee niin alkaa näyttää aika selvältä. Kun peilistäkin kattoo niin yläkroppa on timmimmässä kunossa kun ikinä aiemmin. Lihakset on todellakin kehittynyt, nyt menee sellasia yhdenkäden voimamuuveja että oikeen naurattamaan pistää. Mutta jänteet, nivelpinnat ja sun muuthan tunnetusti reagoi hieman hitaammin uuteen stimulaatioon. Eli aloittelijan moka, liikaa voimaa, liian vähän aikaa, sama kun perus kampuslauta reenin aloittavan ongelma.
Ajattelin korjata tilannetta käymällä edes kerran pariin viikkoon Kuopion köysipaikassa, se on susipaska mutta jos kroppakin on niin eipä tässä muuta voi. Plus sitten boulderilla vaikka yksi reenikerta viikosta otan naksun greidiä alemmas ja toistan mahdollisimman hyvällä tekniikalla reittejä. Tulee samalla kestävyys harjoittelua ja niinkun MacLeodkin sano että tekniikkaa pystyy harjoittelemaan kunnolla vasta greidin helpommalla reitillä. Pakolliset saikut tietty harmittaa mutta muuten on kyllä tosi hyvä dravi päällä. Ja otetaan vielä loppuun Clemin nappaamat kuvat tämän vuoden kisoista!
Session kruununjalokivi oli tosi hienoa pientä pinnanmuotoa sisältävä todella suuri boulderi, jossa oli laaja, paikoitellen hieman nega feissi. Löysin tämän siis noin kolmen tunnin kohdalla ja olin jo ihan rikki puhki. Tälle toppaamatta jääneelle tapaukselle greidi voisi olla jotain kutosen ja seiskan taitetta. Linja menee hienosti siksakkia ja jalkojen kanssa saa todella kikkailla että käsi muuvit onnistuu. Muuvit oli kyllä mageita, yhdessä kohdassa tulee sellainen pieni kaatuva heitto krimppaavaan gastoniin. Kivessä oli todella killerin karkeaa röpöä ja leikkaavan terävää krimppiä mutta myös uskomattoman sileää kohtaa joista jalat lipsui ennenkuin ehti kissaa sanoa. Myös fleikkejä ja Ceusemaista multi-monopokettia oli tarjolla, ja kaikki tämä yhdellä kivellä!
Sormet oli jo ihan puhki, ei pädiä ja tipahtelusta hellät kantapäät mutta olin jotenki ihan liekeissä yrittämässä loppuun asti. Eihän siitä enää mitään kyllä tullu : ) Ihan viimeisiä räpellyksiä on tuossa videokoosteen lopussa. Paras yrkkä tietenkin uupuu, siinä sain heitettyä jo heelhookin poikasta tuohon vasemmalle, släbimäiselle pinnalle. Siinä kyllä tuli jo äitiä ikävä, selälleen/kyljelleen/käsi edellä putoaminen ahdisti liikaa. Oli muuten päässä ihan eri fiilis kun oli aivan yksin hyvän tovin päässä ensimmäisestäkään ihmisestä. Siinä kun hyppi pari metriä syvien pudotusten yli, välillä semmonen pienen auton kokoinen lohkare hievahti sen päälle/päältä hypätessä ja pari käärmeen nahkaa kivien seasta bongattuani alkoi olla selviytymisvietit aika pinnassa. Siinä jotenkin tutustui itseenä hieman uudella tavalla. Oli siis ennenkaikkea henkisesti aika antoisa reissu.
Paluumatkalla pysähdyin älyttömän janoisena siihen ainoaan pieneen bubin tapaiseen paikkaa joka kylästä löytyi. Espanjassahan siis kukaan ei puhu englantia, varsinkaan muutaman sadan asukkaan Izborin kylän noin 60 v baarimikko. Mutta nou problemo. "Aqua" on yleissana vedelle, Rammsteinin Te Quiero Puta biisistä opin "Más Más" on lisää lisää ja monesta elokuvasta opittulla "Cerveza"lla saa oluen, sitten seteliä tarjoamalla sain laskun, sitten vielä "Graciaksen" kera ovesta ulos ja kaikkia hieman hymyilytti. Seurasin muuten vierestä baarisedän ja kavereiden ilmeisesti poliittista väittelyä. Espanjalaiset huutaa jo puhueassaan ja huutaessaan ne huutaa vielä kovempaa, ja hakkaa tiskiä nyrkillä niin että lasit pomppii, mutta nämä sedät teki senkin jotenkin sympaattisesti. Oli hauska sitä seurata kun ymmärsi noin kolme sanaa ja loput sai arvailla kehon kielestä, siinäkin on joitain aika universaaleja eleitä : D
Izbor from Tapani Korhola on Vimeo.
Olin varsin onnellinen kävellesäni auringon laskiessa valtatien varteen kyytiä odottelemaan.
Mutta se Espanjasta.
Tuoreempana juttuna on mielessä Kalakukkoboulder 2012. Olin siis rakentamassa kisareittejä. Hauskaa oli, ja paljon tekemistä. Loppujen lopuksi olin kymmenestä peräkkäisestä päivästä yhdeksänä Kuopio Halilla. Tehtiin kolmeen pekkaan 30 reittiä, siihen alkuun vielä purku ja Benky talkoot isommalla porukalla ja viimeisenä lauantaina itse kisat ja seuran pikkujoulut. Olin sunnuntaina aika naatti mutta kiipeilyinto sitäkin suurempi.
Ja innosta on sitten saattanut seurata jotain vähän tympeempää. Nyt nimittäin tämä pienten ja isojen niksausten ja poksausten sarja alkaa olla jo tragikoominen. Kertauksena: toukokuussa nivelkapseli repesi nimettömästä, pari kuukautta sitten vasemman hauiksen yläpäähän kehittyi pieni repeämä, viime viikolla selkä niksahti ihan paskaksi, ja nyt kun olen päässyt hallille takasin niin tänään otin niin raakan nykäsyn dynotessani oikealla kädellä openiin että jalkojen svingatessa irti keskarin ja nimettömän jänneradat syvälle ranteeseen asti otti sen verra nokkinsa että kiipeilyt loppu tältä päivältä siihen.
No tuo jänne juttu taitaa olla vaan ärtynyt, toipunee ihan pikkulevolla. Selkä tokeni muutamassa päivässä kun päiväannoksena oli 2600 gramma kipulääkkeitä ja norsunkaato relaksanttia Sirudalia kolme nappia. Haukkaan autto perusteellinen yläkropan hermoratojen aukaisu hierojalla plus reilu viikon lepo. Ja tuo suurin murheenkryyni nimetön alkaa olla jo aika tikissä, oikeastaan maksimi krimpit menee pikkuhiljaa, mutta kipeäksi se kyllä herkästi siitä tulee, mutta tehdessä ei sentään satu enää.
Olen tässä pohtinyt syytä moiseen. Kiipesin ensimmäiset vuodet pääasiassa köyttä, kesäisin boulderia ulkona. Sitten 1,5 vuotta lähes kiipeämättä ja nyt vuosi pelkää bouderia ja joka kerta omaa maksimi projektia. Näin kun sanoiksi pukee niin alkaa näyttää aika selvältä. Kun peilistäkin kattoo niin yläkroppa on timmimmässä kunossa kun ikinä aiemmin. Lihakset on todellakin kehittynyt, nyt menee sellasia yhdenkäden voimamuuveja että oikeen naurattamaan pistää. Mutta jänteet, nivelpinnat ja sun muuthan tunnetusti reagoi hieman hitaammin uuteen stimulaatioon. Eli aloittelijan moka, liikaa voimaa, liian vähän aikaa, sama kun perus kampuslauta reenin aloittavan ongelma.
Ajattelin korjata tilannetta käymällä edes kerran pariin viikkoon Kuopion köysipaikassa, se on susipaska mutta jos kroppakin on niin eipä tässä muuta voi. Plus sitten boulderilla vaikka yksi reenikerta viikosta otan naksun greidiä alemmas ja toistan mahdollisimman hyvällä tekniikalla reittejä. Tulee samalla kestävyys harjoittelua ja niinkun MacLeodkin sano että tekniikkaa pystyy harjoittelemaan kunnolla vasta greidin helpommalla reitillä. Pakolliset saikut tietty harmittaa mutta muuten on kyllä tosi hyvä dravi päällä. Ja otetaan vielä loppuun Clemin nappaamat kuvat tämän vuoden kisoista!
