On reittejä ja on Reittejä.

Suurimmat ongelmat, joita kohtaan kiipeillessäni, ovat korvieni välissä. Liian helposti ympäristön melu ja vieraiden silmäparien läsnäolo, mukavuudenhalu tai pelko varjostavat kiipeilyharrastustani. Aivan liian usein luovutan, kiukustun tai petyn. Miksi tuntuu, että olen ainoa, jonka kiipeilyharrastus ei ole satunnaisia pieniä pudotuksia dynaamiseen köyteen muuten nousujohteisessa kehityskaaressa, vaan pikemminkin romahduksia viimeiseltä pultilta ennen ankkuria suoraan varmistajan niskaan? On päiviä, jolloin haluan itku kurkussa kaataa magnesiumit kukkapenkin lannoitteeksi ja toehookata Evolvillani Sharman arsesta. Kiipeilyäni miettiessä tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että olen henkisesti epävakaa.

Ehkä juuri siksi vielä kiipeilenkin. Täytyyhän tällaisen henkisen taistelun varmasti olla eheyttävä, henkisyytttäni kehittävä, tietoisuuttani kasvattava harrastus? Jonain päivänä, kun toppaan timanttisen reitin, ankkurin luona istuvat Buddha ja Dalai Lama kutsuen minua, valaistunutta, liittymään joukkoonsa, siirtymään seuraavalle tasolle. Ihan varmasti.

No, sitä odotellessa käytiin Mikan kanssa Rollareilla. Palasen lähemmäksi nirvanaa minut johdatti Rock Vandal. Vitosen reitti, mutta varmasti yksi nautinnollisimmista kiipeämistäni. Suosittelen, kaikille.
Mika tavoitteli korkeampaa tietoisuutta projektoiden Mantraa (7a), joka allekirjoittaneen mielestä olisi nimensä puolesta kuitenkin ehkä liian ilmiselvä tie valaistumiseen?


Youtube on sadepäivän ilo myös kiipeilijälle. Koska tämä postaus oli niin kovin syvällistä tähän saakka, linkitän muutaman itseäni kovasti hauskuuttavan pätkän tähän. Kaikkihan nämä on jo nähneet, mutta katsokaa uudestaan.

Monty Python - Climbing the North Face of the Uxbridge Road
Monty Python - Hairdressers Expedition on Everest
Monty Python - Mountaineering
Captain Kirk is climbing a mountain

ja sitten vielä J-E:n suosituksesta tällainen:
Rémi Gaillard- Alpinist

Huonompi tuuri jalkajammin kanssa

Nyt ei mennyt kräkkireitti ihan putkeen:

http://verticalcarnival.blogspot.com/2010/08/boogie-til-you-poop.html

Kuopion kivillä

Saatiin tämän viikon alussa netti toimimaan ja sitä myötä topojen katselukin onnistui. Eli eikun ekan kivan kiven kohdalle ruksi karttaan ja tulostimettomana ihmisenä piirsin topon kirjekuoren taakse ja hyppäsin pyörän selkään. Tähtitorninmäen kivi on mukavan lähellä ja lähestyminen helppoa (perinteisesti näin ekalla kerralla suunnistin päin mäntyä). Kivi on miellyttävän korkea ja reilusti nega, noin 10-20 astetta. Kiven laatu on hyvä ja kitkaa riittää. Alastulo kaltevaan rinteeseen ihan ok, varsinkin useammalla pädillä.

Aloittelin Kulmareitistä (6B), joka osoittautui varsin mukavaksi pätkäksi. Kaksi ensimmäistä muuvia keikutaan diagonaalisella kantilla, muuveista ensimmäinen onkin yllättävän intensiivinen. Negalla pinnalla tuli mukavia heittoja ja puolivälin kruksi listaan melkoisen vinosta väännöstä mielikuvituksellisilla jaloilla vaati jo useamman yrityksen. Lopuksi vielä jalkojen siirto ja käsien säätö ja heitto loistavaan toppi kahvaan kunnon hali otteella.

Taukoja en tietenkään yritysten välissä yksin kiivetessäni pitänyt, joten täysin tukkoon puristelluilla käsillä oli aika turhan oloista siirtyä seuraavaan kivan näköiseen vetoon (Lunnas 7A). Kiven kaksi muuta ongelmaa eivät niin säväyttäneet, joten taidan seuraavalla kerralla suunnata uudelle kivelle.

Dynotaan hyvien otteiden yli

J-E tuli Jyväskylästä käymään täällä etelässä. Senhän tietää, mitä siitä seuraa. Pakattiin meidän kesäauto täyteen lihaksia ja karautettiin Rollareille.

Laitettiin yläköydet, koska vaikka J-E:llä oli rouheat camut ja kiilat mukana, yläköysittely on paljon coolimpaa. J-E ja Mika keskitty hieman haastavampiin reitteihin.


Jarski ja minä sen sijaan laitettiin kivi vinkumaan kunnon kahvareiteillä. "Mies kiipeää ja mankka vikisee", uhosi Jarski tykittäessään ylös Rullaportaita (5-).


Hikisen iltapäivän kruunasi vielä pulahdus mereen Vuosaaressa ja halvat pitsat, olut ja sauna Pitskussa.