On reittejä ja on Reittejä.

Suurimmat ongelmat, joita kohtaan kiipeillessäni, ovat korvieni välissä. Liian helposti ympäristön melu ja vieraiden silmäparien läsnäolo, mukavuudenhalu tai pelko varjostavat kiipeilyharrastustani. Aivan liian usein luovutan, kiukustun tai petyn. Miksi tuntuu, että olen ainoa, jonka kiipeilyharrastus ei ole satunnaisia pieniä pudotuksia dynaamiseen köyteen muuten nousujohteisessa kehityskaaressa, vaan pikemminkin romahduksia viimeiseltä pultilta ennen ankkuria suoraan varmistajan niskaan? On päiviä, jolloin haluan itku kurkussa kaataa magnesiumit kukkapenkin lannoitteeksi ja toehookata Evolvillani Sharman arsesta. Kiipeilyäni miettiessä tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että olen henkisesti epävakaa.

Ehkä juuri siksi vielä kiipeilenkin. Täytyyhän tällaisen henkisen taistelun varmasti olla eheyttävä, henkisyytttäni kehittävä, tietoisuuttani kasvattava harrastus? Jonain päivänä, kun toppaan timanttisen reitin, ankkurin luona istuvat Buddha ja Dalai Lama kutsuen minua, valaistunutta, liittymään joukkoonsa, siirtymään seuraavalle tasolle. Ihan varmasti.

No, sitä odotellessa käytiin Mikan kanssa Rollareilla. Palasen lähemmäksi nirvanaa minut johdatti Rock Vandal. Vitosen reitti, mutta varmasti yksi nautinnollisimmista kiipeämistäni. Suosittelen, kaikille.
Mika tavoitteli korkeampaa tietoisuutta projektoiden Mantraa (7a), joka allekirjoittaneen mielestä olisi nimensä puolesta kuitenkin ehkä liian ilmiselvä tie valaistumiseen?


Youtube on sadepäivän ilo myös kiipeilijälle. Koska tämä postaus oli niin kovin syvällistä tähän saakka, linkitän muutaman itseäni kovasti hauskuuttavan pätkän tähän. Kaikkihan nämä on jo nähneet, mutta katsokaa uudestaan.

Monty Python - Climbing the North Face of the Uxbridge Road
Monty Python - Hairdressers Expedition on Everest
Monty Python - Mountaineering
Captain Kirk is climbing a mountain

ja sitten vielä J-E:n suosituksesta tällainen:
Rémi Gaillard- Alpinist