sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Taas Graniitissa


Viimeksi oltiin porukalla harrastamassa Helsingin päässä, Tapanilan Erällä. Tuosta on jo tovi joten oli jo aikakin irvistää Solutionit jalkaan, mankata kädet ja nauttia muuvsseista. Käytiin siis Jyväskylän reissun yhteydessä Graniitissa Janin, Heikin, Axelin ja Mimmin kanssa, paikalla oli muitakin tuttuja kasvoja.




















Erottaako TTNC:n fiksut ja filmaattiset jäsenet pienestä pilkkeestä silmäkulmassa?


Niinkuin kuvasta näkyy porukkaa tuntuu vaan tulevan lisää koko ajan. Olisikohan tähän syynä Janskun lisäämät kiipeily fiilistä nostattavat sisustus elementit, naulakot tai uusimmat reitit. Tästä hyvällä aasin sillalla pari sanaa uudesta punaisesta reitistä. Reitti on muutenkin hieno ja erityisesti tasapainoinen kokonaisuus, lopussa oleva kruksi muuvi on erityisen onnistunut pieni heijaus dyno. Lopuksi kokeilin vielä selvästi haastavampaa krimppi reittiä mutta sen salat saavat odottaa tuoreempia käsiä.

Vasemmassa reunassa harrastettiin myös fiksuja tempauksia pelkillä kivillä. Nappasin tiukan underin siitä kuuluisasta liukkaasta kivestä siinä reitin alaosassa, heitin jalat seinälle ja heilautin kroppaa ylöspäin. Poweria riitti, pitoa ei, tässä tulos : D



Eli hyvä sessio oli taas, seuraavaan kertaan o/

1 kommentti:

  1. Mä huomasin kanssa noi Janskun kiipeilyfiilistä nostattavat uudet sisustuselementit. Toisilla sitä on silmää!

    Toivottavasti päästäs taas pian vääntää yhessä.

    VastaaPoista