sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Käsitekniikat haltuun

Neljän viikon perusvoimakauden ja väliviikon jälkeen istuin patjalle Pasilassa, ja voimieni tunnossa valitsin sopivan näköisen testikohteen. Otin kiinni kahdesta saiderista, oikea jalka nykyn päälle, ja kunnon vedon kanssa iskin napakan oikean käden kämmeniskun isoon otteeseen. No eihän se perhana edes värähtänyt, mutta peukalon tienoilta kuului ikävä rusaus...

Tuolta nivelen vierestä puuttuu pieni pala luuta...
No, ei nyt ihan ollut tarkoitus kokeilla että kuinka hyvin kiipeilyotteet kestää iskuja, mutta niinpä vain tuli iso möhkö liikeradan tielle ja törmäys oli väistämätön. Taitaa olla se Janskun repimistekniikka kuitenkin parempi otteiden alas saamiseen, ei vaan tunnu siihen voimat riittävän :P Tässäpä sitten kuutisen viikkoa odotellaan että palaset luutuu takaisin paikalleen. Tiistaina vielä konsultoidaan käsikirurgia että onko aiheellista ottaa sieltä pois jotain luunpalasta, mutta siinäkin tapauksessa toipumisaika on kutakuinkin sama.

Huonosta tuuristahan tässä nyt vain kärsittiin, mutta ei tämä kyllä ensimmäinen kerta ole kun olen kipeästi lyönyt sormet väärään otteeseen. Kannattanee jatkossa vielä vähän tarkemmin laskeskella liikeratoja kun lukee reittiä. Noi boulderseinät on niin täynnä otteita, että ei nämä kolhut ole edes kovin harvinaisia. Toinen juttu on että kuitti SKIL:lin jäsenyydestä on hyvä olla tallessa, kun hakee korvauksia Pohjolasta. Heillä ei ole siellä mitään rekistereitä ketkä tämän vakuutuksen ovat maksaneet. Mun nettipankki pitää yllättävän vähän aikaa kuitteja helposti saatavilla, ja varmaan aika hyvän palvelumaksun ottavat jos joutuu "vanhoja" kuitteja pankista tilailemaan.


Päivitystä 7.12:

Tämä vamma olikin sitten nimeltään "hiihtäjän peukalo", joka tyypillisesti syntyy kun kaatuu sauva kädessä, mutta avaa siitä otteensa ja peukalo ja sormet taipuvat yli maahan osuessaan. Nivelsiteethän siellä lähtivät luunpalan kanssa irti paikoiltaan. No ne laitettiin leikkauksella paikalleen 22.11, ja pari päivää sitten pääsin leikkauskipsistä eroon ja noin 3-4 viikkoa täytyy pitää vielä tollaista lastaa kuin kuvassa. Ennuste täydelle parantumiselle on hyvä, joskin kuntoutus ottaa vielä lastan poiston jälkeen vielä aikansa, toi nivel jämähtää melko jäykäksi tässä parantumisen aikana. Kipsimestari joka mun lastan teki, oli itse aiemmin syksyllä käynyt samassa operaatiossa ja sanoi että edes jonkinlaisen pinsettiotteen saaminen kesti pari viikkoa.

No hyvää tässä on edes se, että ensi viikolla pääsee varmaan pikkuhiljaa taas kiipeilemään. Avoimella otteella pystyy yllättävän kovaa vetämään, ilman että peukalo joutuu juurikaan rasituksen alle. Yläköysittelyllä lienee paras hoitaa kiipeilyvieroitusoireita.