sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Käsitekniikat haltuun

Neljän viikon perusvoimakauden ja väliviikon jälkeen istuin patjalle Pasilassa, ja voimieni tunnossa valitsin sopivan näköisen testikohteen. Otin kiinni kahdesta saiderista, oikea jalka nykyn päälle, ja kunnon vedon kanssa iskin napakan oikean käden kämmeniskun isoon otteeseen. No eihän se perhana edes värähtänyt, mutta peukalon tienoilta kuului ikävä rusaus...

Tuolta nivelen vierestä puuttuu pieni pala luuta...
No, ei nyt ihan ollut tarkoitus kokeilla että kuinka hyvin kiipeilyotteet kestää iskuja, mutta niinpä vain tuli iso möhkö liikeradan tielle ja törmäys oli väistämätön. Taitaa olla se Janskun repimistekniikka kuitenkin parempi otteiden alas saamiseen, ei vaan tunnu siihen voimat riittävän :P Tässäpä sitten kuutisen viikkoa odotellaan että palaset luutuu takaisin paikalleen. Tiistaina vielä konsultoidaan käsikirurgia että onko aiheellista ottaa sieltä pois jotain luunpalasta, mutta siinäkin tapauksessa toipumisaika on kutakuinkin sama.

Huonosta tuuristahan tässä nyt vain kärsittiin, mutta ei tämä kyllä ensimmäinen kerta ole kun olen kipeästi lyönyt sormet väärään otteeseen. Kannattanee jatkossa vielä vähän tarkemmin laskeskella liikeratoja kun lukee reittiä. Noi boulderseinät on niin täynnä otteita, että ei nämä kolhut ole edes kovin harvinaisia. Toinen juttu on että kuitti SKIL:lin jäsenyydestä on hyvä olla tallessa, kun hakee korvauksia Pohjolasta. Heillä ei ole siellä mitään rekistereitä ketkä tämän vakuutuksen ovat maksaneet. Mun nettipankki pitää yllättävän vähän aikaa kuitteja helposti saatavilla, ja varmaan aika hyvän palvelumaksun ottavat jos joutuu "vanhoja" kuitteja pankista tilailemaan.


Päivitystä 7.12:

Tämä vamma olikin sitten nimeltään "hiihtäjän peukalo", joka tyypillisesti syntyy kun kaatuu sauva kädessä, mutta avaa siitä otteensa ja peukalo ja sormet taipuvat yli maahan osuessaan. Nivelsiteethän siellä lähtivät luunpalan kanssa irti paikoiltaan. No ne laitettiin leikkauksella paikalleen 22.11, ja pari päivää sitten pääsin leikkauskipsistä eroon ja noin 3-4 viikkoa täytyy pitää vielä tollaista lastaa kuin kuvassa. Ennuste täydelle parantumiselle on hyvä, joskin kuntoutus ottaa vielä lastan poiston jälkeen vielä aikansa, toi nivel jämähtää melko jäykäksi tässä parantumisen aikana. Kipsimestari joka mun lastan teki, oli itse aiemmin syksyllä käynyt samassa operaatiossa ja sanoi että edes jonkinlaisen pinsettiotteen saaminen kesti pari viikkoa.

No hyvää tässä on edes se, että ensi viikolla pääsee varmaan pikkuhiljaa taas kiipeilemään. Avoimella otteella pystyy yllättävän kovaa vetämään, ilman että peukalo joutuu juurikaan rasituksen alle. Yläköysittelyllä lienee paras hoitaa kiipeilyvieroitusoireita.

4 kommenttia:

  1. Hello
    I read on "online climbing coach" that you have used this method: "heavy book, like a dictionary, and to do triceps extensions while". I did not understand.. Can you please explain me have to do it?

    VastaaPoista
  2. Hi Lars, see my previous post
    http://kruksi.blogspot.fi/2012/09/toimiva-resepti-tenniskyynarpaan-hoitoon.html

    where its explained with some photos.

    VastaaPoista
  3. Mika:
    tuliko peukalosi kuntoon kunnolla?
    Pojallani kävi tänään Salmisaaressa sama, että käsi osui otteeseen ja Oma Sairaalassa tuli hiihtäjän peukalo diagnoosi. Huomenna vielä magneettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ikävä juttu että moinen kolaus kävi. Itselläni peukalo parantui ihan uutta vastaavaksi. Terveystalon Mikko Skuttnabb laittoi leikkauksella nivelsiteet titaaninastalla paikalleen. Oli tosi osaavan oloinen kaveri. Tässä vammassa on kai vähän vaikeaa määrittää onko leikkaus tarpeellinen, mutta jos nivelsiteet eivät yltä luonnollisesti kuroutumaan takaisin yhteen, voi nivel jäädä löysäksi joka on tietysti kovin huono pintsailua ajatellen.

      Leikkauksen jälkee peukalo oli ihan mielettömän jäykkä hyvän aikaa, siten että vain ensimmäinen nivel taipui ihan vähän. Mutta kyllä se siitä vetristyi, ehkä 4 kuukautta leikkauksesta se oli jo 90 prosenttisen kunnossa. Lopulta kaikki liikkuvuus palautui eikä mitään kipuja jäänyt.

      Poista